Kirja: Mikko Kuustosen uusioperheen kotiin hälytettiin palokunta kahdesti - Hanna Brotheruksen lapset toheloivat

Mikko Kuustonen, 62, valottaa yksityiselämänsä kiemuroita tuoreessa Mikko Kuustonen: Omaelämäkerta -kirjassaan (Johnny Kniga).
Mikko erosi lastensa, Iina ja Minka Kuustosen äidistä, Maritasta 32 avioliittovuoden jälkeen vajaa kymmenen vuotta sitten. Eron jälkeen rinnalle löytyi uusi kulta, tanssitaiteilija Hanna Brotherus, 53. Hannakin eli uutta elämänvaihetta erottuaan neljän lapsensa isästä, muusikko Antti Ikosesta.
Suhteen alussa Mikko ja Hanna asuivat ensin muutaman vuoden erillään, kunnes hankkivat ensimmäisen yhteisen kotinsa Helsingin Töölöstä. Hannan kaksi nuorinta lasta, Amos ja Elsa, asuivat heidän kanssaan.
Mikko myöntää kirjassa, että uusioperhearjessa oli hänelle alkuun totuttelemista. Mikko oli elänyt eksänsä kanssa kahden aikuisen arkea jo hyvän aikaa ennen eroa.
- Hannan lapsiin tutustuin hitaasti. Koen, että verkkaisuus oli samaan aikaan yhteinen valintamme ja ainoa mahdollisuutemme. Elsa, Amos, Johannes ja Robert olivat tutustuessamme alaikäisiä, ja he elivät omia vaiheitaan läpi intensiivisesti. Kunnioitan suuresti sitä, että he ovat käyneet koko yhteisen taipaleemme ajan äärimmäisen avointa keskustelua sekä meidän kanssamme että keskenään. Kaikki tunteet ovat olleet sallittuja, vaikka ne ovatkin välillä johtaneet sydäntä raastaviin tilanteisiin, Mikko kirjoittaa.
Kirjapaljastus: Iina Kuustonen joutui teininä sairaalaan - säikäytti Mikko-isän roisilla jutulla
Mikon mukaan uusioperhearki alkoi vähitellen rullata.
- Muodostui tiivis klaani, jossa naurettiin, raivottiin, mökötettiin ja sovittiin yhä uudelleen. Vähitellen rytmi asettui ja roolit vahvistuivat. Lapset kävivät läpi murrosvuosiaan, ja siinä sivussa myös me vanhemmat, Mikko kirjoittaa.
Mikko paljastaa kirjassaan, että perheen kotona on tarvittu palokunnan apua.
- Kotiimme on lähetetty kaksi kertaa palokunta ilman, että missään näkyi savun häivääkään. Ensimmäisellä kerralla Amos työnsi kesken ruokailun sormensa metallituolin reikään, ja pelastushenkilökuntaa tarvittiin leikkaamaan poika irti tuolista. Toisella kerralla katras lukitsi ystävänsä pienelle parvekkeelle ja palokunta pelasti teinin pulasta, Mikko paljastaa.

Hannan lapsista Amos Brotherus, 21, tuli tunnetuksi Billy Elliot -musikaalin pääroolista. Viime vuosina hän on tähdittänyt elokuvia Tuntematon mestari, Eden ja Vuosisadan häät. Hän oli isossa roolissa myös Ylen Rahti-sarjassa.
Hannan poika Johannes Brotherus, 24, on näyttelijä ja Kuumaa-yhtyeen laulaja. Hän on tähdittänyt elokuvia Betoniyö, Ollaan vapaita, Kätilö ja Elvis & Onerva. Hän on näytellyt muun muassa tv-sarjoissa HasBeen, Karppi ja Sorjonen.
Kursivoidut kohdat lainauksia Mikko Kuustosen omaelämäkerrasta.