Keikka keskeytyi, kun Robinia alettiin heitellä tuopeilla - laulaja murtuneena: "Olen erittäin surullinen..."

Robin Packalen
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Robin Packalen, 24, joutui eilen (30.12.) keskeyttämään keikkansa siellä toistuneesti sattuneiden vaaratilanteiden vuoksi.

Robin esiintyi Himoksella ja hänen soittoaikansa oli myöhäinen - poptähti nimittäin astui lavalle vasta keskiyöllä. Kellonaika on mahdollisesti vaikuttanut yleisön päihtymyksen tasoon.

Robin Packalen jakoi uskomattomia kuvia huippukalliista harrastuksestaan - katso ja ihastu!

Yön pikkutunteina Robin julkaisi Instagram-sivullaan surullisen kuvan, jossa peittää kasvonsa jonkinlaiseen kaiteeseen nojaten. Kuvatekstissä hän avaa tapahtumia.

Mainos
Mainos päättyy

- Olen erittäin surullinen ja pahoillani, että jouduimme jättämään Himos Areenan keikkamme kesken toistuvasti lavalle kohdistuneesta häirinnästä johtuen, hän aloittaa kuvatekstin.

Robinia ja muita muusikoita on heitelty keikan aikana juomilla. 

- Yleisöstä lentäneet juomat ovat lavalla olevalle laitteistolle ja ennen kaikkea meille esiintyjille turvallisuusriski. Olen aidosti todella pahoillani niiden puolesta, jotka olivat tulleet viettämään ihanaa iltaa yhdessä ystävien kanssa, positiivisena tunnettu poptähti pahoittelee sydän syrjällään.

- Olen aina sen puolella, että keikka vedetään loppuun kävi mitä kävi, mutta valitettavasti en ole ainoa ihminen lavalla. Olen myös työnantaja muusikoille ja teknikoille, joiden työturvallisuus on vaarassa kun lavalle lentää kovia esineitä, hän muistuttaa.

Robin Packalen viihtyy vaaleaverikön seurassa – näin poppari kommentoi suhdettaan

Himos Areenan somekommenteissa keikalla käyneet ovat puhuneet lavalle lentäneen nimenomaan tuoppeja. Tiedossa ei ole tarjoileeko Himos Areena lasisia vai muovisia tuoppeja, mutta "kovat esineet" viittaisivat lasituoppeihin.

- Niitä on vaikea väistää tai ennustaa ja jos asiaan ei puutu, ne voivat johtaa vakaviin vaaratilanteisiin. Ymmärrätte varmasti tilanteen ja toivon, että saatte viettää mitä ihanimman uuden vuoden tästä huolimatta.

Mainos
Mainos päättyy

Himos Areena ei ole noteerannut asiaa sosiaalisen median sivuillaan.

Uuden harrastuksen löytänyt Robin Packalen: Minun on vaikeaa keskittyä mihinkään

Kuvan kommenttikentää on täynnä kauhistuneita seuraajia.

- Ihan kauheeta. Oon pahoillani puolestanne, ja niiden jotka ois halunnu katsoa keikkaa, Paula Vesala kommentoi järkyttyneenä.

- Mikä jengii vaivaa, eräs ihmettelee.

- Mikä ihmisiä vaivaa! Käsittämätöntä käyttäytymistä, toinen puhisee.

Mainos
Mainos päättyy

- No on hulluutta heittää mitään lavalle. Eikö suomalainen osaa juhlia kun käyttäytyy kuin 5v ja ovat mukamas aikuisia. Hävetä saisivat.

Fanit ovat myös olleet huolissaan siitä, ovatko Robin ja kumppanit selvinneet tapahtumasta vammoitta.

- Joo selvennykseksi että kaikki on hyvin, eli ei aihetta huoleen siinä mielessä. Huomenna esiinnytään Tahkolla ihan normaalisti, Robin oikaisee.

Oho! Robin Packalen viihtyi viinillä naisten kanssa - kuva!

Toissapäivänä (29.12.) Robin yllätti pompatessaan lavalle nu-metal-yhtye Blind Channelin Jäähallin-keikan aikana. Robin liittyi laulamaan keväällä julkaistua Bad Idea -hittiä yhdessä solistien Joel Hokan ja Niko Moilasen kanssa. Robinin suoritus sujui somevideoiden perusteella varsin mallikkaasti, ja yllättävä yhteistyö sai fanit hurmokseen.

Sami Kurosen syntisen seksikäs yllätys suosikkibändin kanssa! "Kunniatehtävä"

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan