Robin Packalen viihtyy vaaleaverikön seurassa – näin poppari kommentoi suhdettaan

Robin
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Robin Packalen, 24, on nähty jo vuosia saman vaaleaverikön seurassa. Seiska ikuisti laulajan kultansa kanssa hikilenkillä jokin aika sitten, ja kaksikko viihtyi kesällä yhdessä myös festivaaleilla.

– Hyvin meillä sujuu edelleenkin. Ei mitään uutta, eikä uutisia siltä rintamalta, hän toteaa hymy kasvoillaan.

Robin Packalen polttaa rahaa uuteen harrastukseen: Käytin 15 000 euroa!

Kesä meni Robinista aivan liian nopeasti. Hän oli parilla keikalla, mutta työsti myös toista kansainvälistä albumiaan. Musiikinteon ohella laulaja tunnetaan ahkerana merenkävijänä.

Mainos
Mainos päättyy

– En oikeastaan käynyt muualla kuin Turun saaristossa. Vietin kavereiden kanssa mukavia viikonloppuja: saunoimme ja joimme bisseä. Aika perussuomalaista saaristomeininkiä siis.

Robinin uusi pop-kappale Magic on saanut hyvän vastaanoton, ja hän työstää parhaillaan toista kansainvälistä albumiaan. Seiska jututti laulajaa Elämä lapselle -konsertissa.
Robinin uusi pop-kappale Magic on saanut hyvän vastaanoton, ja hän työstää parhaillaan toista kansainvälistä albumiaan. Seiska jututti laulajaa Elämä lapselle -konsertissa.

Oho, paljastiko Robin Packalen kultansa somessa? - "Rakastan..."

Laulaja kertoo, että saaristossa hän tuntee olevansa kuin ulkomailla.

Laulaja nähdään televisioruuduilla Robin – Täydellinen ilta -sarjassa, jota tulee kaikkiaan 10 jaksoa. Vieraina ovat olleet muun muassa Juha Tapio, Isaac Elliot ja Nelli Matula.
Laulaja nähdään televisioruuduilla Robin – Täydellinen ilta -sarjassa, jota tulee kaikkiaan 10 jaksoa. Vieraina ovat olleet muun muassa Juha Tapio, Isaac Elliot ja Nelli Matula.

– Olemme pitäneet biisileirejä jonkin verran saaressa. Olemme siellä sellaisessa kuplassa, josta ei pääse pois. Lukitussa tilassa syntyy eri tavalla musiikkia ja jaksaa tehdä pidempää päivääkin.

Uuden harrastuksen löytänyt Robin Packalen: Minun on vaikeaa keskittyä mihinkään

Mainos
Mainos päättyy

Syyskuun alussa Robin julkaisi uuden kappaleen Magic, jonka taustalla on laulajan mukaan tärkeä sanoma.

– Se kertoo siitä, miten olemme loppujen lopuksi tosi merkityksettömiä maan päällä, ja olemme täällä oikeasti tosi vähän aikaa. Meidän pitäisi enemmän jättää huolet ja murheet sikseen ja elää kuin viimeistä päivää sekä ottaa kaikki irti.

– Ihmiset stressaavat liikaa. Elämän pitäisi antaa tuntua taianomaiselta, hän tiivistää.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan