Katso Leijonien lämpimät äitienpäiväonnittelut! Kaapo Kakon äiti pesee vieläkin poikansa pyykkejä, Kasperi Kapaselta poikkeuksellisen kauniita sanoja äidistä

Suomessa vietetään sunnuntaina äitienpäivää, joka sujuu Leijonilta jälleen kerran poissa kotoa. Tosin tällä kertaa kyseessä ovat MM-kotikisat ja Suomen lätkätähdillä lepopäivä, joten osa pelaajista saattaa ehtiä juhlistamaan äitejään.
Seiska kysyi Leijonilta: mitä äiti Sinulle merkitsee?
Yksi asia on kuitenkin varmaa: rakkaus ja arvostus omaa äitiä kohtaan sykkii vahvana jokaisen lätkäleijonan sydämessä. Oli kyseessä sitten kymmeniä miljoonia tienannut NHL-tähti tai Euroopan kaukaloiden kiekkosankari.
– Äiti on ollut yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä ja on sitä edelleen. Kiitos vaan äidille kaikista kyydeistä treeneihin, että sain harrastaa omaa intohimoani eli jääkiekkoa, kiittelee Colorado Avalanchen NHL-tähti Mikko Rantanen.
Leijonat lähtee MM-kultajahtiin – Juhani Tamminen jo valmis torijuhliin: ”Olen siellä eturivissä”
Samoilla linjoilla on myös Turun seudun mies, New York Rangersin NHL-hyökkääjä Kaapo Kakko.
– Äiti on aina ollut iso apu. Hän on heittänyt hallille, tehnyt ruokaa valmiiksi ja pessyt pyykit – mitä hän tekee välillä edelleenkin, Kaapo virnistää.


Kauniisti vanhemmastaan puhuu myös St. Louis Bluesin NHL-laituri Kasperi Kapanen, joka jakaa valtavaa kunniaa rakkaalle äidilleen.
– Äiti merkitsee mulle kaikkea. Äiti on ollut ykkösfanini ja tavallaan valmentajakin. Hän on kuskannut treeneihin ja hänen ansiostaan olen tässä missä olen. Ilman häntä en olisi ikinä tässä. Kiitos sulle, äiti.
– Todella rakas ihminen. Äiti on aina ollut tuki ja turva ja auttanut erilaisissa haasteissa. Olen aina saanut olla oma itseni, Marko ”Mörkö” Anttila kuvailee äitiään.


Euroopan kaukaloissa kovaa jälkeä tehnyt Sakari Manninen lähettää lämpimät äitienpäiväonnittelut kaikille äideille ympäri Suomea.
– Äiti on rakas henkilö. Hän on mahdollistanut minulle tällaisen harrastuksen kuin jääkiekko. Ei voi kuin toivottaa mitä parhainta äitienpäivää hänelle ja kaikille muillekin äideille, ”Mane” sanoo.


Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen on viisas mies. Hän hoiti äitienpäiväonnittelunsa jo edellisviikolla, koska tiesi olevansa virallisena äitienpäivänä jääkiekon MM-kisoissa.
– Äiti on aina äiti. Meillä on erittäin hyvät välit äidin kanssa. Annelle terveisiä!