Juontaja Susanna Laine avoimena Mikko Kekäläisestä: "Meillä oli sellainen meininki, että..."

Juontaja Susanna Laine, 40, muistelee Epätäydellisen naisen itsetunto -kirjassaan lämmöllä Puoli seitsemän -ohjelmaa, jonka juontajana hän toimi kuusi vuotta.
Susanna Laine avautuu uutuuskirjassa kokemastaan kiusaamisesta: "Minulla on ruman tytön sielu"
Ohjelman työtiimissä aloittaminen vuonna 2014 oli jännä paikka Susannalle, joka oli asettanut itselleen kovat odotukset.
– Pidin ohjelmasta hirveästi ja jotenkin ajattelin, että haluan pärjätä tässä. Halusin onnistua ja jatkaa paikalla pitkään, Susanna muistelee kirjassa.
Juontajakaverinsa Mikko Kekäläisen kanssa Susannalla synkkasi ensimmäisestä kuvauspäivästä lähtien.

Mikon kanssa Susanna koki ainutlaatuisen työkaveruuden, jollaiseen hän ei aiemmissa töissään ole törmännyt.
– Mikko oli luotettava, meidän huumorin- ja draamantajumme ja kemiamme heijastelivat samaa pintaa. Meillä oli sellainen meininki, että vähän alkoi jo toisen nähdessään hymyilyttää. Tunsin nahoissani, että yhdessä pystymme viemään ohjelman vielä seuraavalle levelille, Susanna sanoo.
Mikko ja Susanna olivat myös yleisölle mieleinen työpari. Vuonna 2019 heidät palkittiin Venla-gaalassa yleisön suosikkina.
Kursivoidut kohdat lainauksia Susanna Laineen ja Terhi Ketola-Huttusen kirjasta Epätäydellisen naisen itsetunto.