Susanna Laine avautuu kirjassa sydäntä särkevästä päätöksestään: "Miten olin tällaiseen jamaan itseni päästänyt"

Juontaja Susanna Laineen, 40, lähtö suositusta Puoli seitsemän -asiaohjelmasta vuonna 2020 oli monelle tv-katsojalle suuri pettymys.
Lähtö ohjelmasta ei ollut helppo päätös Susannalle itselleenkään, mutta uupumuksen merkit olivat olleet ilmassa jo pitkään.
– Viimeisen vuoden oli tuntunut, että elämä on pelkkää ylämäkeä, sukset lipsuvat ja hymy on lähinnä irvistyksen omainen. Viime aikoina myös muisti – oleellinen osa juontajan ja näyttelijän työtä – oli alkanut temppuilla, Susanna kertoo uutuuskirjassaan Epätäydellisen naisen itsetunto (Otava), jonka Susanna on kirjoittanut yhdessä ystävänsä Terhi Ketola-Huttusen kanssa.

Susanna hakeutui lääkärin vastaanotolle, joka suositteli juontajalle kolmen viikon sairauslomaa. Vastustelujen jälkeen Susanna taipui lääkärin tahtoon.
– Tuntui jotenkin hävettävältä, miten olin tällaiseen jamaan itseni päästänyt, enkö aikuisena ihmisenä osannut annostella jaksamistani. Morkkis siitä, että olin poissa töistä, väritti päiviäni, mutta samalla sain voimia takaisin.
Susanna taisi itsekin yllättyä irtisanomispäätöksestään. Hänhän rakasti Puoli seitsemän -ohjelmaa ja sen työtiimiä. Uusi alku kuitenkin houkutteli takaraivossa.
Susanna Laine avautuu uutuuskirjassa kokemastaan kiusaamisesta: "Minulla on ruman tytön sielu"
Ensimmäisenä juontajapestin lopettamisesta kuulivat ohjelman tuottaja ja läheisin työkaveri Mikko Kekäläinen.
– Tuo päivä oli yksi elämäni vaikeimmista päivistä aikuisiällä. Kuin eroaisin tai hyvästelisin perheeni ja muuttaisin ulkomaille, Susanna kuvailee kirjassa.
Päätöksen jälkeen Susannan olo oli helpottunut mutta pelokas. Mieltä ei keventänyt koronapandemia, joka alkoi yllättäen sulkea monia ovia työmarkkinoilla.
– Isäni sanoi eteläpohjalaiseen tyyliinsä, että harva irtisanoutuu, jos ei ole uutta työtä tilalla. Äh, piti tuon toisen työintoilijan päästä vielä ääneen, ajattelin, Susanna tuumii kirjassaan.
Susanna nähtiin viimeisen kerran Puoli seitsemän -juontajana lokakuussa 2020.
Kursivoidut kohdat lainauksia Susanna Laineen ja Terhi Ketola-Huttusen kirjasta Epätäydellisen naisen itsetunto.