Jättivelkainen Jani Toivola irvisteli oudosti hienostoalueella: huipputrendikäs olemus keräsi katseita - kuvat!

Takavuosien kohukansanedustaja Jani Toivola bongattiin perjantaina (29.4.) Ullanlinnan hienostoalueelta.
Toivola, 44, herätti huomiota, sillä hän oli pukeutunut silmiinpistävän trendikkäästi.
Jani Toivolan kadoksissa ollut veli saapui Suomeen - kuvapäivitys saa kyyneleet silmiin

Tarkkasilmäiset havaitsivat, että ex-kansanedustajan käsipuolessa roikkui Janin itsensä suunnittelema TOIVO-laukku. Eräiden kriitikoiden mieleestä Toivola on kopioinut laukussaan italialaista Bottega Veneta -merkkiä.

Kuuma jäbä -tähti Isaac Sene avoimena Jani Toivolalle - paljastus homoseksuaalisesta rakkaudesta

Paparazzi havaitsi, ettei hyinen sää ollut lainkaan Janin mieleen. Hän nimittäin ryhtyi vääntelemään kasvojaan oudosti.

Jani myös ryhtyi työntämään poskeaan kielellä. Katse oli nauliintunut horisonttiin.
Ex-kansanedustajan ilmeitä oli vaikea tulkita. Välillä hän rypisteli huuliaan ja nosteli kulmakarvojaan.
Seiskan tekemän selvityksen mukaan muotitietoisella ex-poliitikolla on yhä pahoja talousvaikeuksia. Maksuhäiriömerkintöjä on yhä lähes 200 000 euron edestä. Toivolan kohtaloksi ovat koituneet pikavipit ja kulutusluotot.
Oho, tässä on Jani Toivola 18-vuotiaana: työskenteli yökerhossa esitanssijana!