Jani Toivolan kadoksissa ollut veli saapui Suomeen - kuvapäivitys saa kyyneleet silmiin

Jani Toivola
Mainos
Mainos päättyy

Moniosaaja Jani Toivola, 44, julkaisi koskettavan päivityksen veljestään, joka saapui ensimmäistä kertaa Suomeen. Kaksikkoa yhdistää kenialainen isä, ja veljekset ovat löytäneet toisensa vasta aikuisiällä.

Jani Toivola tilittää koskettavasti kadonneesta veljestään - matkusti miehen luokse Saksaan: ”Meillä on sama kenialainen isä"

Joulukuussa (30.12.) ex-kansanedustaja kertoi tavanneensa kadonneen veljensä vasta neljättä kertaa.

Juuret ja juurettomuus. Vakautta jalkojen alla ja lähelle tulevia sävyjä joille ei tarvitse erillisiä sanoja. Irrallaan leijuvia palasia joille on vimmatusti etsinyt laskeutumisalustaa läpi elämän. Että molemmat voi kulkea rinnakkain. Se mikä on itsessä tuttua ja se minkä äärellä on enemmän kysymyksiä, Jani filosofoi viikonloppuna Instagram-päivityksessään.

Mainos
Mainos päättyy

Jani kertoo, kuinka veljekset ovat alkaneet rakentaa suhdetta toisiinsa.

Meissä on molemmissa samaa kohteliasta ujoutta. Jos ollaan liian pitkään kahdestaan alkaa edelleen vähän jännittää. Että kun ympärillä on muita niin kaikki pysyy paremmin mittasuhteissa ja mieli mukana. Hiljalleen uskalletaan näyttää myös eri puolia itsestämme. Ärtymystä ja väsymystä. Tarvetta olla hetkittäin hiljaa. Että toinen juo kahvia vain aamuisin. Ja toinen maidon kera ja pitkin päivää. Että pelätään eri asioita ja kuitenkin myös jotain samoja. Että meillä on samanlainen tapa kadota keskellä seuruetta. Ja että hymy on usein eka asia mitä tarjotaan tuntemattomalle.

Jani Toivolan isä hylkäsi perheensä pojan ollessa vain kaksivuotias - riipaiseva tilitys kenialaisesta isästä: “Sitten hän jatkoi matkaa”

Janin veli oli myös katsomassa hänen teatteria, nykytanssia ja videotaidetta yhdistävää sooloesitystä, joka perustuu Janin keväällä 2021 ilmestyneeseen Rakkaudesta-kirjaan.

Viikonloppu oli tosi tärkeä. Mun veli näki mun esityksen. Meidän lapset saunoi yhdessä ja söi keksejä suihkussa. Että mun äiti ja sisko kohtasi mun veljen ja hänen perheensä ensimmäistä kertaa. Oli iso pöytä ja kulhollinen spagettia. Tuntu että kaikki kantoi vastuutta yhteisestä hetkestä. Kenenkään ei tarvinnut kannatella kaikkea yksin. Syöminkien jälkeen levittäydyttiin ympäri olohuonetta. Mä en siivonnut vaan keskityin ihmisiin.

Mainos
Mainos päättyy

Janin julkaisu sai herkän vastaanoton. Lukuisat julkisuudestakin tunnetut henkilöt kävivät kommentoimassa päivitystä sydän-emojein.

Ja kyynelkanavat auki, niin auki kuin voi saada, kirjoitti yksi kommenttiosiossa.

Tää teksti sai tipan silmään. Niin tärkeä juttu teille kaikille,ei kuitenkaan päivän selvää. Oma siskopuoleni ei halua olla missään tekemisissä kanssamme ja ehkä juuri siksi olen onnellinen puolestanne, kirjoitti toinen.

Tästä tuli lämmin olo sydämeen (sydän) Lämmin ja vaaleanpunainen tunne, kommentoi kolmas.

 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Jani Toivolan kadoksissa ollut veli saapui Suomeen - kuvapäivitys saa kyyneleet silmiin