Jare Tiihonen palasi someen yllättävän päivityksen kera: "Toimittaa suvereenisti"

Uransa musiikin parissa vuoden 2018 Valot sammuu -juhlakonserttiin päättänyt räppäri Cheek eli Jare Tiihonen, 40, on lopettamisesta lähtien liki kartellut julkisuutta.
Neljäkymppisiään viime joulun tienoilla viettänyt Jare lisäilee sosiaaliseen mediaan harvakseltaan sisältöä, mutta hänet nähtiin helmikuussa herkässä Laulu rakkaudelle: Secret Song Suomi -ohjelmassa, jossa hän kertoi elämänsä olleen rentoa uran lopettamisen jälkeen.
Manageri vedätti pahasti Jare Tiihosta - joutui täysin puskista ison yleisön eteen MTV:lle
Bongattiinpa ex-räppäri tänä kesänä rap-musiikkiin erikoistuneelta Tampereen Blockfest -musiikkifestivaalilta kahden kaunottaren seurasta. Blockfest oli Cheekin vakioesiintymispaikka. Pidettyään vuoden taukoa suurten stadionkeikkojensa jälkeen vuonna 2014, paluu esiintymislavoille starttasi juuri Blockfesteilta.
Jare Tiihonen ja huimat kaunottaret käänsivät päitä Blockfestissä - paparazzivideo!
Eilen perjantaina (16.9.) Jare lisäsi yllättäen Instagram-sivunsa tarinaosioon lyhyen videopätkän, jossa nähdään tiukkaa tennistykitystä. Ex-räppäri onkin käynyt seuraamassa Davis Cupin, eli miesten tenniksen maajoukkueturnauksen etenemistä.
- Emil Ruusuvuori tomittaa suvereenisti, Jare kirjoittaa videon päälle taputtavan emojin kera.
Yleisössä matsia seuranneen Jaren iloksi 23-vuotias Emil voittikin ottelun tehden selvää vastustajastaan, uusiseelantilaisesta Kirinpal Pannusta.

Teemu Selänne kohtasi Veera-tyttärensä kanssa yllättävän henkilön tenniskentällä: "On kunnia..."