Jaajo Linnonmaa jätti vuosia sitten Susanna Laineen ikävästi pulaan – podcast-paljastus: ”Mun pulssi nousi”

Susanna Laine
Mainos
Mainos päättyy

Juontaja Susanna Laine on ollut viime aikoina esillä Epätäydellisen naisen itsetunto -kirjansa myötä. Hän on kirjoittanut kirjan yhdessä ystävänsä, psykoterapeutti Terhi Ketola-Huttusen kanssa.

Susanna on kirjan johdosta myös vieraana Aki Linnanahde Talk Show -podcastissa. Voit kuunnella kyseisen podcastin tästä.

Mediassa on jo aiemmin puhuttu Susannan urasta, jonka on katsottu alkaneen media-alalla Hyppönen Enbuske Experience -ohjelmasta. Vieraillessaan Akin podcastissa Susanna kuitenkin muistelee vähemmän tunnettua ohjelmaa, jossa hän oli mukana. Susanna juonsi nimittäin Jaajo Linnonmaan kanssa Pulssi-nimistä yöchattiohjelmaa jo ennen vuoden 2005 missikisoja, joissa nainen sijoittui toiseksi perintöprinsessaksi.

Susannan Pulssi-taipaleen ensimmäinen lähetys alkoi dramaattisesti.

Mainos
Mainos päättyy

- Toivottavasti Jaajo ei suutu tästä, kun kerron. Valmistauduimme ensimmäiseen lähetykseen, ja yhtäkkiä Jaajo katosi jonnekin. Hän varmaan näki jonkun tutun. Sitten lähetys alkoi, ja mun pulssi nousi. Silloin mietin, että mitä mä teen. Jotenkin siitä selvisin, Susanna kertoo podcastissa.

Pulssi-ohjelmaa kuvattiin yökerhoissa pitkin Suomea, joten ohjelmaa tehdessäkään ei oltu kuivin suin.

– Tuliko minkä verran kuppia otettua? Aki kysyy

– Joo, jonkun verran tuli, Susanna vastaa nauren.

Susanna Laine avautuu uutuuskirjassa kokemastaan kiusaamisesta: "Minulla on ruman tytön sielu"

Aki tarkentaa vielä, että Jaajo on muistellut kyseisen ajan olleen "hirveää rälläämistä".

- Oli se, Susanna myöntää.

Mainos
Mainos päättyy
Jaajo Linnonmaa
Jaajo ei ollut vielä varsinainen julkisuuden henkilö Pulssi-ohjelman aikoihin.

Kirja: Susanna Laine näki silikoneja missikisoissa ja päätti tuunata omat rintansa - "Toivoin, etteivät ne tursahda ulos"

Seiska paljasti tammikuussa Susannan seurustelevan räväköistä sanoituksistaan tutun räppärin Petri Nygårdin kanssa. Taannoin Susanna vieraili Ylen Puoli seitsemän -ohjelmassa, jota hän on itsekin juontanut. Tuolloin hänen entinen juontoparinsa Mikko Kekäläinen aiheutti hämmennystä pukeutumalla Petriksi.

Susanna Laine ja Petri
Susanna ja Petri kuvattuna tämän vuoden tammikuussa.

Mikä vedätys! Susanna Laineen kanssa poseeraava mies on kuin ilmetty Petri Nygård - mutta eipäs olekaan

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan