Esikoistaan odottava Salatut elämät -kaunotar Tuuli Mattila: Saan raskausvinkkejä kollegoiltani

Näyttelijä Tuuli Mattila, 35, odottaa parhaillaan ensimmäistä yhteistä lastaan miehensä Lauri Nurksen kanssa. Salatut elämät -näyttelijä kertoo saaneensa kollegoiltaan monenlaisia neuvoja.
– Minulle esimerkiksi vinkattiin, että jos vaatteet kiristävät, niin pitää pyytää puvustajalta isompia.
– Juttelin juuri Monika Lindemanin kanssa näistä. Hän antoi minulle hyviä vinkkejä, sillä hänkin oli raskaana kuvauksissa.
Tuulin laskettuun aikaan on vielä muutama kuukausi. Hän sanoo olevansa innoissaan.
– Tämä on tällainen yksi seikkailu muiden joukossa – tai no, aika omanlaisensa seikkailu. Aika näyttää sitten, miten fiilikset menevät raskauden edetessä.

– En ole vielä miettinyt äitiyslomaa tai sen pituutta.
Pahat pojat -komistus Lauri Nurkse kihlasi Salkkarit-tähti Tuuli Mattilan - yllättävä kosinta
Syksyllä Tuulia pitivät kiireisenä Vendetta-improvisaatioteatterin treenit ja esitykset, äänikirjan nauhoitukset ja tietysti Salkkarit.
– Pidän tämän kevään vähän rauhallisempana. Keskityn Salkkareihin ja käyn välillä improtreeneissä.
– Vapaa-ajalla tykkään joogata. Haluaisin myös hiihtää, mutta harmi kun lumet sulivat. Ehdin jo innostua puuhasta. Tykkään myös lumilautailla, mutta sehän ei nyt raskaana ole suositeltavaa, Tuuli nauraa.
Oho! Salatut elämät -tähti Tuuli Mattila asuu avoliitossa kuuluisan ohjaajan kanssa - katso kuva!
Joulun alla hän meni kihloihin näyttelijärakkaansa Lauri Nurksen kanssa.
– Se oli ihana tapahtuma, Tuuli muistelee.
Pariskunta ehti seurustella kahdeksan vuotta ennen kihlautumista. Koska kaksikko sitten aikoo naimisiin?
– Katsotaan tämä lapsi ensin. Ei olla lyöty naimisiinmenoa vielä lukkoon, näyttelijä tokaisee.