Esikoisensa synnyttänyt Pia Lamberg pohtii muuttoa: Eurooppa ei ole vaihtoehto!

Kaliforniassa koettiin helmi-maaliskuussa jännityksen sekaisia onnenhetkiä, kun ex- Miss Suomi Pia Lamberg, 32, synnytti esikoislastaan. Pia ja hänen sijoitusalalla työskentelevä yhdysvaltalaisaviomiehensä Keith, 38, saivat perheenlisäystä 28.2.
Pia Lamberg rankasta synnytyksestään: ”Napanuora oli kiertynyt kahdesti vauvan ympärille”
Keith ja Pia päättivät esikoisensa nimen jo hyvissä ajoin raskauden aikana.
– Halusimme nimen, joka toimii niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Kai on helppo lausua, ja siinä on kolme kirjainta kuten minunkin etunimessäni. Ja se alkaa k-kirjaimella kuten Keith. Kain toinen nimi Alexander on Keithin toinen nimi ja hänen isänsä nimi.
Havaijiksi Kai tarkoittaa merta, ja sekin tuntuu Piasta jotenkin osuvalta, asuuhan perhe Tyynenmeren rannalla.
Kaksikerroksinen, vastaremontoitu paritalo on viehättävä, mutta Pia myönsi taannoisessa Seiskan kotiesittelyssä, ettei talo ole heidän loppuelämänsä koti. Makuuhuoneita ei ole riittävästi kasvavan perheen tarpeisiin.

Esikoisensa saaneella Pia Lambergilla uusi koti haussa: Lisää lapsia saa tulla
Pia aikoo viettää kotiäitinä yhdeksän kuukautta. Toki netissä voi vetää personal trainer -tunteja pitkin mammalomaa.

Myös Keith haluaa jäädä kotiin viettämään aikaa lapsensa kanssa, mikä amerikkalaisilla työmarkkinoilla ei ole aina tavallista. Liikealan työkuvio mahdollistaa kuitenkin sen, että Keith voi nauttia kuuden viikon ajan omaehtoisesta isyysvapaasta.
Näin Pia Lamberg huolehti kunnostaan raskauden aikana – ”Liikkuminen auttaa niin äitiä kuin vauvaa”
– Mietimme myös sitä, minne mahdollisesti muuttaisimme. Keithin vanhemmat ja sisar asuvat itärannikolla, ja se on yksi vaihtoehto. Meidän ei ole pakko jäädä Kaliforniaan.
– Tosin olen niin tottunut tähän auringonpaisteeseen ja lämpöön, että New Yorkin seudun talvinen koleus voi ensialkuun tuntua kovin harmaalta, Pia tuumaa.
– Eurooppa ei ole vaihtoehto. Kai on kaksoiskansalainen, siis sekä Suomen että USA:n.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.