Esikoisensa saaneella Pia Lambergilla uusi koti haussa: Lisää lapsia saa tulla

Mainos
Mainos päättyy

Kaliforniassa koettiin helmi-maaliskuussa jännityksen sekaisia onnenhetkiä, kun ex- Miss Suomi Pia Lamberg, 32, synnytti esikoislastaan. Pia ja hänen sijoitusalalla työskentelevä yhdysvaltalaisaviomiehensä Keith, 38, saivat perheenlisäystä 28.2.

Pia Lamberg esittelee suloisen Kai-vauvansa – upeat kuvat Seiskassa

Nukkumista ja ruokailua. Rutiini on selvä. Ensimmäiset viikot Kain kanssa ovat sujuneet rauhallisesti, ja Pia Lamberg sanoo koko perheen löytäneen vauva-arjen rytmin.

– Hän syö ja nukkuu hyvin, Pia kehuu juuri rintaruokittua poikaansa.

Mainos
Mainos päättyy

Suomalaiskaunotar ei ole hurahtanut tavarapaljouteen. Perustarvikkeet toki on hankittu hyvissä ajoin, mutta ei ylenmäärin beibihärpäkkeitä. Hän sanoo suosivansa minimalismia: mieluummin vähemmän kuin liikaa.

– Sukulaisillekin olen vannottannut, että jouluna ja syntymäpäivisin yksi lahja riittää.

Kai Alexander, kaksi kuukautta – Pojalla on kyllä tukkaa niin tuuheasti, että kohta pitää mennä parturiin, Pia-äiti nauraa.
Kai Alexander, kaksi kuukautta – Pojalla on kyllä tukkaa niin tuuheasti, että kohta pitää mennä parturiin, Pia-äiti nauraa.

Näin Pia Lamberg huolehti kunnostaan raskauden aikana – ”Liikkuminen auttaa niin äitiä kuin vauvaa”

Pia on kotoisin Itä-Suomen Juuasta, ja siellä yhä asuva Ritva-äiti on ensimmäisestä lapsenlapsestaan innoisaan ja onnellinen.

– Äitini työskentelee kaupassa, ja siellä tuntuu suunnilleen koko kylä käyneen onnittelemassa tuoretta mummoa, Pia nauraa hersyvästi.

Pian isä Esa menehtyi tammikuussa 2020.

Mainos
Mainos päättyy

– Keithin vanhemmat sekä sisko ovat tulossa katsomaan Kaita vielä maaliskuussa. Äitini lentää Suomesta tänne myöhemmin keväällä ja on vähän pidempään.

Ensi kesänä Pia, Keith ja Kai aikovat matkustaa Suomeen.

Pia, Keith ja Kai matkustavat ensi kesänä Suomeen esittelemään tulokasta sukulaisille. Pian äiti tulee USA:han jo keväällä ensimmäistä lastenlastaan ihastelemaan.
Pia, Keith ja Kai matkustavat ensi kesänä Suomeen esittelemään tulokasta sukulaisille. Pian äiti tulee USA:han jo keväällä ensimmäistä lastenlastaan ihastelemaan.

– Sellainen tarkoitus on. Se on Kain ensimmäinen ulkomaanmatka.

Pia Lamberg rankasta synnytyksestään: ”Napanuora oli kiertynyt kahdesti vauvan ympärille”

Keith ja Pia päättivät esikoisensa nimen jo hyvissä ajoin raskauden aikana.

Pia Lamberg nauttii äitiydestä. – Kai on ollut hyvin helppo vauva, ainakin näin aluksi, Kaliforniassa miehensä Keithin kanssa asuva mallikaunotar nauraa.
Pia Lamberg nauttii äitiydestä. – Kai on ollut hyvin helppo vauva, ainakin näin aluksi, Kaliforniassa miehensä Keithin kanssa asuva mallikaunotar nauraa.
Mainos
Mainos päättyy

– Halusimme nimen, joka toimii niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Kai on helppo lausua, ja siinä on kolme kirjainta kuten minunkin etunimessäni. Ja se alkaa k-kirjaimella kuten Keith. Kain toinen nimi Alexander on Keithin toinen nimi ja hänen isänsä nimi.

Havaijiksi Kai tarkoittaa merta, ja sekin tuntuu Piasta jotenkin osuvalta, asuuhan perhe Tyynenmeren rannalla.

Kohumissi Pia Lamberg sai Yhdysvaltojen kansalaisuuden: "Vihdoinkin amerikkalainen"

Kaksikerroksinen, vastaremontoitu paritalo on viehättävä, mutta Pia myönsi taannoisessa Seiskan kotiesittelyssä, ettei talo ole heidän loppuelämänsä koti. Makuuhuoneita ei ole riittävästi kasvavan perheen tarpeisiin.

– Jos ja kun lapsia tulee lisää, niin tarvitsemme vähintään neljän makuuhuoneen kodin, jotta mahdumme elämään mukavasti, Pia sanoo nyt.

Samalla selviää, että lapsia saa tulla enemmänkin.

– Keith haluasi kuulemma niitä niin paljon kuin ehditään tehdä, Pia purskahtaa nauruun.

– Mutta ehkä kaksi riittäisi… Oi, kun saisimme seuraavaksi tytön!

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan