Duran Duran saapuu Suomeen 40 vuoden jälkeen – näin he ovat muuttuneet: Huikeat kuvat!

In The Park -konserttisarjan odotettu ilta Duran Duranin, Nile Rodgersin & CHICin sekä Jubëlin kanssa koetaan ylihuomenna torstaina (2.6.) Helsingin Kaisaniemen puistossa.
Samalla päättyy myös 40 vuoden odotus, sillä Duran Duran on nähty viimeksi Suomessa vuonna 1982.
Koronan jälkeen kesän ensimmäinen täysimittaisesti järjestettävään ulkoilmakonserttiin odotetaan noin 12 000 musiikin ystävää, ja osa lipputyypeistä on ollut loppuunmyytynä jo pitkään. Konsertin promoottori Kalle Keskinen on iloinen siitä, että myös yritykset ovat jälleen heränneet pitämään asiakastilaisuuksia, joka näkyy varsinkin VIP-lippujen myynnissä.

- Tähtien toiveet konserttien järjestämisessä ovat muuttuneet, ja Duran Duranin osalta yhtyeen rider eli esiintyjien vaatimuslista on käytännön asioita painottava ja kunnioittaa vihreitä arvoja, Keskinen iloitsee.
- Bändi pitää hakea lentokentältä hotellille sähköautolla, ja koko bändi myös haluaa pyöräillä hotellilta konserttialueelle. Tätä varten on nyt vuokrattu hyvät klassikkopyörät, Keskinen kertoo.

Kalle Keskinen paljastaa: Tämän verran korona vaikutti artistien keikkaliksaan!
Duran Duran on edelleen yksi maailman myydyimpiä artisteja yli sadan miljoonan albumin lukemillaan, jonka lisäksi bändi on loistanut esimerkiksi upeassa Live Aid -konsertissa sekä säveltämällä ja esittämällä megahitiksi nousseen 007 ja Kuoleman katse -Bond-elokuvan tunnussävelmän A View to a Kill. Yhtyeen luomisvoima on edelleen kohdillaan, ja viimeisin kokopitkä Future Past -albumi julkaistiin aiemmin tänä vuonna.

Kesäkuun alun konsertin erikoisvieraana loistavat yhdeksi maailman kovimmista tuottajista kasvanut Nile Rodgers yhdessä CHIC-bändinsä kanssa. Erityiseksi tapauksen tekee se, että nimenomaan CHIC on toiminut myös yhtenä Duran Duranin suurena innoittajana yhtyeen alkutaipaleella. Vastaavasti Nile Rodgers on ollut mukana luomassa unohtumattomia sävelmiä juuri Duran Duranin kanssa.

Miehen uskomattomaan portfolioon lukeutuu myös menestyksekäs työskentely esimerkiksi Diana Rossin, David Bowien sekä Lady Gagan kanssa.
CHIC julkaisi debyyttialbuminsa jo vuonna 1977, ja bändi luo edelleen uutta musiikkia. Songwriters Hall of Fameen nostettu Rodgers on myös kahminut vuosikymmenten saatteessa lukuisia palkintoja, esimerkiksi kolme Grammy-palkintoa saman illan aikana vuonna 2014 työstään Daft Punkin kanssa.

In The Park – Duran Duran -konsertin liput ovat nyt myynnissä.
Alkaen 79 euron hintaiset liput myy Tiketti sekä Ticketmaster.
Juttua korjattu 1.6.2022 Roger Taylorin kuvien osalta.