80 vuotta täyttänyt muusikko Jukka Kuoppamäki tahkosi 70-luvun suuria hittejä – näin ura käynnistyi

Jukka Kuoppamäen pehmeällä baritonilla esittämistä omista sävellyksistä Kultaa tai kunniaa, Pieni mies ja Sininen ja valkoinen olivat 1970-luvun alkupuolen suuria hittejä.
Kun Jukalta kysyy, miten säveltäminen oikein alkoi, pyytää hän hetken aikaa miettiä. Sitten mieleen palaa kohtaaminen nuorisolehti Suosikin toimituksesta.
– Kysyin toimittaja Markku Veijalaiselta, mitä voisin tehdä urani edistämiseksi. Markku vastasi, että tee omia biisejä kuten Bob Dylan ja Donovan.
– Miten, kysyin.
– Se on sun huolesi, Markku tokaisi.
Jukka lähti kotiin ja teki ensimmäisen biisinsä Alaikäinen.

Jukka kertaa muistojaan porvoolaisessa kahvilassa, sillä perheen kesämökki on Emäsalossa.
Musiikin teorian tuntemusta ja nuotinlukutaidon hän sai opiskellessaan kansakoulunopettajaksi. Kitaran hän oli saanut 15-vuotislahjaksi tätinsä mieheltä, saksalaiselta oopperatenorilta Paul Schmidtmannilta, joka oli myös antanut laulunopetusta.
Miten ensimmäinen kappale valtaisasta tuotannosta syntyi, on jo kadonnut mielestä.
– Kyllä minä varmaan kitaran kanssa lähdin jostain soinnusta liikkeelle.