Paljastus Vain elämää -tähti Pepe Willbergin uran alusta: otti Dannyn bändiinsä – hylkäsi Jukka Kuoppamäen!

Pepe Willberg aloitti uransa 1960-luvun alussa.
Mainos
Mainos päättyy

Vain elämää -ohjelmassa nähtävän Pepe Willbergin ura alkoi jo vuonna 1962. 15-vuotias nuorukainen sai tuolloin soitettua ensimmäisen kappaleen virheettömästi yhtyeensä kanssa.

Vain elämää -tähti Pepe Willberg Seiskalle: Vaimo pelasti juomiselta! ”Jokainen juomatta jätetty pisara on kuin laittaisi rahaa pankkiin”

Kahta vuotta myöhemmin Pepe teki ensimmäisen palkallisen kiertueensa. The Islanders otti yhtyeen solistiksi tuolloin Dannyn.

Danny lauloi The Islanders -yhtyeen solistina.
Danny lauloi The Islanders -yhtyeen solistina.

– Toisena vaihtoehtona oli Jukka Kuoppamäki, jonka lauluääni ei sopinut siihen musiikkiin, Pauliina paljastaa.

Mainos
Mainos päättyy

Pepe Willberg häkeltyi totaalisesti Vain elämää -kuvauksissa - hehkuttaa estoitta yhtä artistia: ”Kaikkein kiinnostavin tyyppi... Ei sellaista voi edes odottaa!”

Jukka Kuoppamäen ääni ei sopinut The Islanders -yhtyeen musiikkiin.
Jukka Kuoppamäen ääni ei sopinut The Islanders -yhtyeen musiikkiin.

Fanihysteria oli tuohon aikaan suurta.

– Se kuului siihen juttuun. Tytöt olivat nähneet televisiosta, että keikalla kuuluu kirkua. Kun olin kesällä 1964 esiintymässä Mäntsälän lavalla, joku sai housunlahkeestani kiinni ja saman tien minussa oli kiinni kymmenen kättä. Hetkeä myöhemmin olin yleisön joukossa. Se todisti, että yhteemme oli todella suosittu, Pepe muistelee.

Lue Pepen ja Pauliina-vaimon Espanjan lomasta torstaina ilmestyneestä Seiskasta!

TILAA SEISKA TÄSTÄ!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan