Atleettinen muusikkokomistus Jared Leto tihkuu seksiä: pyykkilautavatsan uurteet ovat lähes käsin kosketeltavia - katso kuvat!

Muusikkona ja näyttelijänä hurmannut Jared Leto, 48, on atleettisessa kunnossa, kuten miehen julkaisemasta Instagram-kuvasta huomaa.
Lihaksikkaalla komistuksella on kaksi varsin tärkeäksi nähtävää taka-ajatusta, miksi hän halusi jakaa kuvan pyykkilautavatsastaan juuri nyt.
- Hyvää panopäivää (engl. hump day). Ps. Älä unohda äänestää, Jared kannustaa.
Yhdysvalloissa kohistaan tällä hetkellä runsaasti maan presidentinvaaleista, koska marraskuun alun vaalipäivä lähestyy huimaa vauhtia. Jared ei kuitenkaan paljasta kyseisessä julkaisussa kantaansa, ketä aikoo äänestää.
Otoksessa on kuitenkin toinenkin hämmästyttävä huomio. Kuvaa ihaileva katsoja saattaa yllättyä heti, kun kovakuntoisen laulajan kroppaan nauliintunut katse nousee kiinteiden lihasten luomia uurteita pitkin Jaredin leukaan asti. Muusikon leukaa ei kuvassa korista Jaredin jo lähes tavaramerkiksi muodostunut parta.
Ai mikä koronavirus? Jared Leto häröili pitkään aavikolla - kuuli pandemiasta vasta nyt!
Lähes siloposkisen muusikon otoksessa riittää onneksi silti katsottavaa, ja laulajan kuitenkin tunnistaa tatuoinneista. Jaredin solisluun ja käsivarren kohdalla olevat ihotaideteokset näkyvät kuvassa hyvin selkeästi.
Muusikko on rajannut otoksen vielä niin hienovaraisesti, ettei katsoja voi tietää, onko hänellä ollut housuja kuvaushetkellä,
Jared on jo pitkään muistuttanut ulkonäöltään hieman kristillisen uskonnon messiasta Jeesus Kristusta. Muusikolla on vastaavanlainen pitkä ruskea tukka ja parta, kuten Jeesusta on kuvattu uskonnollisissa taideteoksissa.
Jaredin silmissä yhtäläisyydet eivät taida jäädä kuitenkaan pelkkään ulkonäköön, sillä hän on perustanut eräänlaisen kultin RawmusicTV:n mukaan. Kulttitouhu sai alkunsa, kun Jaredia ja hänen 30 Seconds to Mars -yhtyettään ihailevia ihmisiä alettiin kutsua The Echelon -nimellä. Echelon-jäsenet ovat enimmäkseen nuoria naisia.


Muusikko on alkanut kutsua Echelon-jäseniä eristetylle saarelle, jota hän kutsuu Mars-saareksi. Saarelle pääsevät vain Echelon-jäsenet, jotka ovat maksaneet tuhansia dollareita muusikolle. Saarella jäsenet seuraavat Jaredia, joka saarnaa seuraajilleen useiden päivien ajan. Kaikkien kuuluu pukeutua saarella valkoisiin vaatteisiin, ja he kutsuvat Jaredia profeetaksi.
Lähde: RawmusicTV