Hllwd

Puolialasti poseerannut prinsessa, uskoton hulttiovävy, oudot linnakaupat, skandaalimorsian… - nämä kohut ovat ryvettäneet pohjoisia kuningashuoneita!

06.01.2019 22:16

Pohjoiset kuningashuoneet ovat suosittuja ja rakastettuja, mutta hohtoisen elämän taakse kätkeytyy huolia ja skandaaleja.

Ruotsin kuningas Kaarle Kustaan, 72, sisko, prinsessa Christina, 75, oppi vuonna 2012 kantapään kautta, ettei hyväntahtoisuutta aina palkita. Christinan puoliso Tord Magnuson, 77, oli tutustunut 19-vuotiaaseen afrikkalaiseen pakolaismieheen, jota hän halusi tukea ja otti tämän lähelle perhettään. Yhdessä vaimonsa kanssa he ryhtyivät nuorukaisen mentoreiksi. Hänelle järjestettiin työpaikka, hän vietti lomia perheen kanssa kesähuvilalla ja Tord esitteli hänelle Tukholman iltaelämää. Nuorimies toivotettiin tervetulleeksi myös prinsessan kotiin Tukholman kuninkaanlinnan kupeessa.

Prinsessa Christina ja Tord Magnuson.

Christinan ja Tordin kerrotaan olleen kiintyneitä nuoreen ystäväänsä, joten järkytys oli suuri, kun mies varasti perheen kassakaapista prinsessan perintökoruja 90 000 euron arvosta.

Lue myös: Ruotsin prinsessat Victoria ja Madeleine elävät jatkuvan uhan varjossa – muistatko nämä hurjat kohut? Rikollisryhmä suunnitteli Madeleinen kidnappausta!

Skandaalimorsian!

Skandaali oli valmis, kun media sai selville, että Norjan kruununprinssi Haakon, 45, seurusteli yksinhuoltaja Mette-Marit Tjessem Høibyn, 45, kanssa. Konservatiivisen kansan oli vaikea hyväksyä arvokkaaseen hoviinsa naista, jonka kaapissa kolisi monta luurankoa. Mette-Marit tunnettiin kovana bilettäjänä. Hän oli eronnut huumerikoksista tuomitusta miehestään ja kasvatti yksin pienen poikansa. Eikä tässä kaikki. Mette-Maritin isä oli naimisissa strippaajan kanssa, pikkuveli oli eronnut ja isoveli oli saanut tuomion vaimonsa pahoinpitelystä.

Mette-marit ja Haakon.

Kuningatar Sonjaa, 81, ei alkuun hyväksytty norjalaishoviin tavistaustansa vuoksi, joten hän ymmärsi tukalan tilanteen. Kansa sai pari vuotta sulatella ajatusta Mette-Maritista prinsessanaan ennen kuin satuhäitä vietettiin elokuussa 2001.

Lue myös: Avoliitto Playboyssa poseeranneen seksipommin kanssa! Kruununprinsessa Mette-Marit hermostui Marius-poikansa suhteesta uutisoineelle medialle: ”Juliane on lahjakas” - kuvat!

Outoja linnakauppoja!

Tanskan prinssi Joachimilla, 49, on ollut aikuisiällä monenlaisia vaikeuksia milloin rakkausrintamalla, liiketoimissaan ja milloin juhlavaihteen kanssa. Joachimin ja prinsessa Alexandran, 54, avioero vuonna 2005 oli järkytys, eikä tilannetta helpottanut se, että eron jälkeen Joachim keskittyi kosteaan sinkkuelämään.

Prinsessa Alexandra.

Solmittuaan toisen avioliittonsa Joachim myi Schackenborgin linnan, jonka myyntituloista hän jätti verot maksamatta ja tienasi miljoonia euroja omaan pussiinsa. Ylimieliseksi kuvailtu Joachim ei ole tänä päivänäkään voittanut kansan suosiota puolelleen.

Prinssi Joachim.

Lue myös: Tanskan prinssi Joachimin aviokriisi selätetty? Kuherteli rantalomalla prinsessa Marien kanssa – kuva!

Hyljeksitty miniä!

Kuningas Kaarle Kustaa, 72, valitsi 1970-luvulla vaimokseen aatelittoman naisen, saksalaissyntyisen Silvia Sommerlathin, 75. Hallitsijan lapset seurasivat isänsä jalanjäljissä ja avioituivat ”tavisten” kanssa. Tosin prinsessa Madeleine, 36, valitsi rinnalleen rikkaan perheen vesan, mutta kruununprinsessa Victorian, 41, puoliso on kuntosaliyrittäjä Ockelbosta ja prinssi Carl Philipin, 39, rakas Sofia Helqvist, 34, työläisperheestä Älvdalenista.

Prinsessa Sofia

Heistä Sofia joutui läpikäymään kovimman arvostelun ja testin ennen kuin sai hovin hyväksynnän. Tositelevisio-ohjelma Paradise Islandissa miesseuraa metsästänyt ja Slitz-lehdessä puolialastomana keikistellyt Sofia kun ei ollut uskottava miniäehdokas hallitsijalle. Carl Philipin päättäväisyyden ja Sofian imagopuhdistuksen ansiosta nuoret saivat toisensa, ja vuosien saatossa Sofia on saanut myös kansan puolelleen.

Lue myös: Prinssi Carl Philip karisti perheensä kanssa kotimaan pölyt – prinsessa Sofia esitteli häikäisevää rantakuntoaan Rivieralla! Kuvat!

Uskoton odottavalle vaimolle!

Norjan prinsessa Märtha Louise, 47, rakastui rosenterapeuttinsa poikaan, kirjailija Ari Behniin, 46. Vietettiin häät ja esikoinen Maud Angelica, 15, syntyi. Räiskyväluonteisen Arin maine ihannepuolisona kuitenkin mureni, ja unelmavävystä tulikin vävypoika helvetistä, kuten Ari on itseään nimittänyt.

Märtha Louise ja Ari Behn.

Skandaali syntyi, kun paparazzit kuvasivat Arin tuntemattoman blondin kiihkeässä syleilyssä Tukholman keskustassa. Tilannetta pahensi se, että Norjan lehdistö julkaisi kohukuvat samana päivänä, kun Märtha Louisen ja Arin nuorin Emma-tytär, 10, kastettiin. Avioeroon pari ajautui yhdeksän vuotta myöhemmin.

LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!

Teksti:Sari Nurmo
Kuvat:All Over Press ja Dan Mariegaard/Aller Media DK
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!