Jennifer Aniston suosii pätkäpaastoa.

Maailman yksinkertaisin dieetti! Jennifer Aniston ja muut julkkikset hullaantuivat pätkäpaastosta!

09.12.2019 12:02

Laihdutus voi olla oikea päänvaiva, sillä monet eivät tiedä, kuinka paljon ja mitä laihduttaessa tulisi syödä. Jos tietävätkin, voi olla vaikeaa hahmottaa annoskokoja ja -painoja.

Siinä saattaa olla syy, miksi viime aikoina sosiaalisessa mediassa runsaasti huomiota herättänyt 16/8-dieetti eli pätkäpaasto on hullannuttanut useat julkkiksetkin mukaansa.

Lue myös: Tämä trendikäs dieetti pilaa seksielämäsi!

Ei turhia sääntöjä

Dieetti poikkeaa merkittävästi laihduttajalle tutuista kalorien laskemisesta tai ainesosien punnitsemisesta. Maailman simppeleimmäksi väitetyssä dieetissä on vain yksi sääntö.

Ruokaa saa nauttia sen verran kuin haluaa, mutta vain kahdeksan tunnin ajan kunakin vuorokautena. Loput 16 tuntia vuorokaudesta paastotaan.

16/8-dieetin nimiin vannova näyttelijä Jennifer Aniston, 50, kertoo huomanneensa positiivisia vaikutuksia dieetin aloittamisen jälkeen.

– Ero oli suuri, kun en syö kiinteää ruokaa 16 tuntiin vuorokaudessa, hän kertoo UK outlet Radiolle.

Jennifer Anistonin ei tarvitse laihduttaa, vaan hän käyttää 16/8-dieettiä terveytensä ylläpitoon, mutta esimerkiksi diabeetikolle se voi olla jopa vaarallinen.
Jennifer Anistonin ei tarvitse laihduttaa, vaan hän käyttää 16/8-dieettiä terveytensä ylläpitoon, mutta esimerkiksi diabeetikolle se voi olla jopa vaarallinen.

 

Lue myös: Hollywood-tähden hullu dieetti - tällä eroon joulukiloista?

Tilalle nesteitä

Vaikka kiinteää ruokaa ei söisikään, on nesteiden nauttiminen sallittua.

Esimerkiksi Jennifer hörppii aamuisin kahvia sekä vihreää mehua, muttei lainkaan ruokaa.

Jennifer korostaa paastosta huolimatta myös liikunnan tärkeyttä. Tähden aamurutiineihin kuuluukin muun muassa meditointi, treenaaminen ja koirien ruokkiminen.

Reese Wither- spoon luottaa ystävänsä Jenniferin esimerkkiin.
Reese Wither- spoon luottaa ystävänsä Jenniferin esimerkkiin.

 

Jennifer ei ole julkkiksista läheskään ainoa, joka suosii pätkäpaastoa. Jenniferin vanavedessä myös kuvankaunis Reese Witherspoon paljastaa syövänsä 16/8-opin mukaisesti, vaikka hektinen lapsiperhearki luokin haasteensa dieetin noudattamiselle. Hyvinvointivinkeissä hän kuitenkin luottaa hyvään ystäväänsä Jenniferiin.

Lue myös: Maailmantähdet kokeilevat mitä oudoimpia dieettejä: Reese luottaa vauvanruokaan!

Muita pätkäpaaston nimeen vannovia julkkiksia ovat muun muassa Hugh Jackman, Beyoncé, Justin Theroux, Nicole Kidman sekä Jennifer Lopez.

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.

Teksti: Emmi Ikonen
Kuvat: All Over Press

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!