Huomasitko?! Meghan Marklen roolihahmo käyttää suomalaista tuotetta Suits-hittisarjassa!

Ennen kuninkaallisen puolisonsa prinssi Harryn, 35, löytämistä Meghan Marklella, 38, oli aktiivinen ura näyttelijänä ja suositun The Tig -blogin parissa.
Suomalainen design noteerattiin Meghanin näyttelijäaikoina myös Suits-sarjassa, kun Rachel Zanea näytellyt Meghan nautiskelee juotavaa Marimekon Oiva Anniversary -mukista.
Meghan Markle käy hoville kalliiksi – törsäsi 180 000 euroa kesämekkoihin!

Samassa sarjassa on nähty myös Marimekon Siirtolapuutarha -muki. Jenkkisarjoissakin ymmärretään siis hyvän päälle!
Kohu herttuaparin ympärillä käy tällä hetkellä kuumana, kun Meghan ja Harry ilmoittivat jättäytyvänsä kuninkaallisista tehtävistä ja pyrkivänsä taloudelliseen itsenäisyyteen. Edessä on myös muutto Kanadaan. Vastaavaa ei ole brittimonarkiassa aikaisemmin nähty.
Brittiläiset ovat antaneet tempaukselle nimen Megxit. Daily mailin kyselyjen mukaan enemmistö kansasta vaatii, että Harryn ja Meghanin elämää ei rahoiteta verotuloilla, mikäli he jättäytyvät kuninkaallisista tehtävistä sivummalle. Lisäksi tapetilla on parin kuninkaalliset arvonimet, joiden poistamisen kannalla brittiläiset tuntuvat olevan.
Kuningatar Elisabeth ei ole uutisiin tyytyväinen, sillä pariskunta ei kertonut aikeistaan etukäteen edes hänelle.
Toistaiseksi on epäselvää, mitä Harry ja Meghan haluavat tehdä tulevaisuudessa. He ovat kuitenkin rekisteröineet yli sata tavaramerkkiä taatakseen mahdollisuuksiensa pysyvän mahdollisimman laajoina.