Tällainen on ex-kansanedustaja Jani Toivolan arkityyli – kuva

Jani viipotti aikamoisella vauhdilla raitiovaunuun.
Jani Toivola bongattiin Helsingin Hakaniemestä.
– Aina niin trendikkäällä Janilla tuntui olevan kova kiire, sillä hän viipotti aikamoisella vauhdilla raitiovaunuun, kanssakulkijat kertovat.

Jani Toivolalta herkkä avautuminen lapsiarjesta
Tanssijana ja näyttelijänä kunnostautunut Jani istui eduskunnassa kaksi kautta vuosina 2011–2019.
Toissa vuonna Jani muisteli Seiskan haastattelussa ensimmäistä päiväänsä eduskunnassa.
– Rakennus on sokkeloinen. Olin aivan hukassa, kun en tiennyt missä mikäkin on.
Jani Toivola ensimmäisestä päivästään eduskunnassa: Olin aivan hukassa
Eduskuntatöiden jälkeen Jani on palannut aikaisempaan ammattiinsa näyttämölle. Hänet on nähty muun muassa helsinkiläisen KokoTeatterin tuotannoissa ja kiertämässä eri teattereita oman Rakkaudesta-sooloesityksen kanssa.