Sofia Belorfin miljonäärirakkaan eroriidassa yllätyskäänne

Sofia Belorfin amerikkalaisrakas heitti tulevalle ex-vaimolleen kierrepallon.
Maailmalla matkaava kohukaunotar Sofia Belorf on viihtynyt amerikkalaisen miljonäärin seurassa jo viime syksystä saakka. Mies on yksi Yhdysvaltain suurimman silmälasiketjun perillinen ja tällä hetkellä hän johtaa finanssialan yritystä.
Arkistovideo: Nyt puhuu rillimiljonäärin vaimo
Seiska paljasti syksyllä 2024, että rillimiljonääriksikin kutsutulla miehellä on kotimaassaan Yhdysvalloissa myös vaimo ja pieni lapsi. Floridassa asuva vaimo kertoi Seiskalle syyskuussa toimittaneensa avioerohakemuksen ja raastava eroriita sai alkunsa.
Vaimo vaatii tukea
Luksuselämään tottunut vaimo vaati avioerossa mieheltään paitsi lapsen huoltajuutta myös avioliiton aikaisen elintasonsa säilyttämistä. Siihen ovat kuuluneet muun muassa luksusauto Lamborghini sekä noin 10 miljoonan dollarin arvoinen merenrantahuoneisto Miamissa.
Rillimiljonääri kuitenkin vetosi lokakuussa 2022 solmittuun avioehtoon, joka rajoittaa vaimon oikeutta miehensä omaisuuteen ja elatusapuun. Avioehdon mukaan vaimo on tilanteesta riippumatta oikeutettu korkeintaan 50 000 dollarin (44 000 euron) könttäsummaan, siinä kaikki.
Oikeudenkäynti peruttiin
Avioero-oikeudenkäynnin oli määrä alkaa 20. maaliskuuta Floridassa. Seiskan saamien tietojen mukaan pariskunta kuitenkin suostui viime hetkellä selvittämään riitojaan sovittelijan välityksellä, ja oikeudenkäynti peruttiin.
Ratkaisua sovittelusta ei silti syntynyt.
Vaimo vaihtoi asianajajaa ja toimitti maaliskuun lopussa oikeuteen uuden, päivitetyn avioerohakemuksensa.
Siinä vaimo vaatii mieheltään taloudellista tukea ainakin siihen saakka, että ero on myönnetty. Lisäksi vaimo pyytää oikeudelta päätöstä lapsen huoltajuudesta. Aiemmin hän vaati lasta kokonaan itselleen.
Sofian rakas vastaa
Sofian rakas toimitti vastineensa oikeudelle 20. huhtikuuta. Vastineessaan rillimiljonääri kieltäytyy jo toistamiseen elättämästä vaimoaan enempää kuin avioehto määrää.
– Hänellä (vaimolla) ei ole tarvetta taloudelliseen tukeen, koska hän on vapaaehtoisesti työtön, nuori, kykeneväinen ja terve, ja hänet pitäisi velvoittaa tekemään töitä, mies näpäyttää asianajajansa välityksellä.
Miehen mukaan elatusapulaskelmat tulisi tehdä vasta, kun vaimon työkyky on arvioitu perusteellisesti. Lisäksi mies muistuttaa, että elatusapu kuuluu vain lapselle ja lapsen menoihin, ei vaimolle vaimon menoihin. Miehen mukaan vaimo on elänyt yli varojensa jo kauan.
– Se on yksi syy, miksi tämä avioliitto päättyy, mies toteaa vastineessaan.
Velat kasvavat
Huhtikuisessa vastineessaan mies heittää vaimolleen toisenkin kierrepallon: sen sijaan, että lapsi asuisi vain äidillään, kuten pari alunperin suunnitteli, mies vaatii 50/50-vanhemmuutta.
Näin ollen pienokainen asuisi tasapuolisesti sekä isällä että äidillään.
Jos oikeus näin päättäisi, elatusvastuu jakautuisi vanhempien kesken tasapuolisesti. Miehen mukaan vaimon olisi pakko mennä töihin ja elättää itse itsensä.
Vaimon tulojen perään kyselee myös hänen entinen asianajajansa.
Vaimo vaihtoi asianajajaa helmikuun alussa, ja entinen lakifirma perää maksamattomia laskuja nyt oikeusteitse. Seiskan tietojen mukaan osituksessa mahdollisesti vaimolle määräytyvää omaisuutta on pantattu jo etukäteen.