Salakuva! Jone Nikula simahti juna-asemalle – vartijat paikalle
Jone nuupahti työpäivänsä jälkeen Tampereelle.
Rock-toimittaja Jone Nikula, 54, todisti unenlahjojensa olevan kadehdittavalla tasolla viikonloppuna, kun hänet nähtiin unten mailla Tampereen rautatieasemalla lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Itsekin riennoiltaan kotiin suunnannut Seiskan lukija huomasi penkille yöunille käyneen radiojuontajan puoli kolmelta sunnuntain puolella aamuyön tunteina.
Jone sai nukkua rauhassa, sillä asemalla oli tuohon aikaan hiljaista.
– Ei siellä ollut kauheasti muita, paitsi muita yöpyjiä oli myös siinä penkeillä, Tampereelta kerrotaan.
Satunnaiset ohikulkijatkaan eivät häirinneet juontajan unta.
– Vaikutti olevan pitkä päivä takana.
Vartijat herättivät
Jone vahvistaa unenlahjojensa pitävyyden Seiskalle, ja kertoo, että takana todellakin oli pitkä työpäivä.
Hän oli ennen junareissuaan yöhön asti keikalla Ikaalisissa, Kesäehtoo-festivaaleilla, ja sai keikkapaikalta kyydin juna-asemalle.
– Ajattelin, että otan torkut siinä ennen kuin 3.45 juna lähtee. Ja sitten en tietenkään herännyt herätyskelloon, niin ehdin sitten 6.08 lähtevään junaan, Jone myöntää.
Sikeäuninen rokkiukko kertoo, että pyrkii aina saapumaan työkeikoiltaan suoraan kotiin yöksi, ja olisi tahtonut aloittaa sunnuntaisen vapaapäivänsä omasta kodistaan. Siksi tavoitteena olisi ollut nukkua osa yöunista junassa, ja aloittaa uusi päivä kotoa käsin. Nyt kävi kuitenkin toisin, kun unet asemalla venähtivät.
– Aamulla viiden aikaan – kiitoksia vain – vartijat ystävällisesti herättelivät, että ollaan avaamassa asemaa, mutta ei ollut sen jännittävämpi tarina, Jone naurahtaa.
Jonekin myöntää, että unet tulivat kyllä tarpeeseen, mutta niiden ei ollut tarkoitus venähtää niin pitkiksi. Unten maille hän asettui puolen yön jälkeen, eli tarkoitus oli torkkua asemalla pari tuntia, eikä suinkaan viittä.
– Kuten sanottu, nukuin ohi herätyskellon, mikä kertoo siitä, että uni maistui, hän hymähtää.
Viikonloppuisia festareita Jone kehuu "helvetin hauskoiksi", ja ylistää sekä perjantain Popedan, Dingon ja Kaija Koon kaltaisia klassikoita että lauantain modernimpia esiintyjiä, kuten Portion Boysia, Pete Parkkosta ja Pasia ja Anssia.
– Kaikin puolin oikein mainio festivaali! Jone kehaisi Seiskalle ennen radio-ohjelmaan kiiruhtamistaan.