Saara-tytär paljastaa: näin Heikki Silvennoinen siunattiin haudanlepoon – ”Taivas oli punainen”
Suuri suomalainen viihdyttäjämestari pääsi lauantaina haudanlepoon.
Suomea kohtasi joulukuun puolivälissä kollektiivisesti suuri suru, kun Heikki Johannes Silvennoinen siirtyi ajasta ikuisuuteen. Legendaarinen Kummeli-tähti ja mestarillinen blueskitaristi oli kuollessaan 70-vuotias.
Arkistovideolla Heikki Silvennoinen kertoo ensimmäisestä sketsistään:
Kotonaan Pälkäneellä 18. 12. 2024 menehtynyt monilahjakkuus haudattiin viime lauantaina puolitoista kuukautta kuolemansa jälkeen. Heikin viimeiseksi leposijaksi jää sukuhauta Kangasalan vanhalla hautausmaalla.
– Piispa Matti Repo siunasi Heikin Kangasalan kirkossa kaikista lähimpien ystävien ja perheen läsnä ollessa. Tilaisuus oli tosi kaunis, pieni ja intiimi, Heikin tytär Saara Silvennoinen, 40, kertoo Seiskalle.
”Illalla oli punainen taivas”
Heikki oli koko kansan viihdyttäjä, jonka kuolema on koskettanut laajasti Hangosta Utsjoelle. Perhe halusi kuitenkin hautajaisista pienimuotoiset. Suuremmalle yleisölle tarkoitettu muistokonsertti järjestetään vasta keväämmällä.
Soitettiin, laulettiin ja vietettiin yhdessä oikein kaunis hetki.
Siunauspaikaksi valikoitui lopulta Kangasalan kirkko, vaikka Heikki elikin viimeiset vuotensa Pälkäneellä. Nykyisessä Savonlinnassa Säämingin Kiviapajalla syntynyt Heikki eli valtaosan elämästään Kangasalla, jonne muutti jo nuorena.
– Ensin siunattiin ja sitten muisteltiin Heikkiä. Soitettiin, laulettiin ja vietettiin yhdessä oikein kaunis hetki, Saara-tytär kuvailee.
– Muistan, että illalla oli aivan punainen taivas. Kangasalan kirkko näyttäytyi tosi kauniina tummansinisenpunertavaa taivasta vasten.
Itkua, naurua, haleja
Siunaustilaisuutta seurannut muistotilaisuus piti sisällään myös musisointia. Siitä vastasi Heikin oma bändi.
– Sen jäsenet olivat Heikille kaikista pitkäaikaisin ja läheisin porukka, eli Timo Kahilainen, Heikki Hela, Harri Rantanen, Anssi Nykänen ja Jarmo Nikku. Kyllä me siellä kaikki liikutuksen tilassa olimme, Saara huokaa.
En ole koskaan halaillut ketään niin paljon.
Pelkkää surua hautajaispäivä ei kuitenkaan ollut. Saaran mukaan muistotilaisuudessa tunnelma myös aavistuksen vapautui, kun hänen isäänsä muisteltiin monenlaisissa merkeissä.
– Koko päivä oli jotenkin hirveän lämmin ja koskettava. Ensin itkettiin, sitten muisteltiin ja lopulta naurettiinkin yhdessä. En ole koskaan halaillut ketään niin paljon. Me kaikki muistelimme, mitä kaikkea ihanaa ehdimme Heikin kanssa kokea.
”Isä elää meissä kaikissa”
Ajankulu on ihmeellinen asia. Saara ei olisi voinut vuosi sitten kuvitellakaan, että helmikuun ensimmäisenä päivänä 2025 hänen isänsä siunattaisiin haudanlepoon.
– En, en missään tapauksessa. Ei sellaista osannut ajatella ollenkaan, Saara sanoo ja joutuu pitämään pienen tauon.
Hirveän vahvasti on sellainen tunne, että isä elää meissä kaikissa.
– Heikki eli ihan täysillä loppuun saakka. Vaikka vauhti saattoi hidastua, niin suunnitelmat elivät loppuun saakka.
Miten elämä jatkuu tästä eteenpäin?
– En tiedä, en tosiaan tiedä. Mutta sehän jatkuu, ja kevät tulee väistämättä.
– Meillä on iso ja läheinen perhe. Hirveän vahvasti on sellainen tunne, että isä elää meissä kaikissa.