Heikki Silvennoisen Saara-tyttären musertava tilitys: ”Ihan joka päivä”

Koko Suomi on surrut joulukuussa menehtynyttä mestariviihdyttäjää.
Ei sitä vieläkään meinaa uskoa todeksi. Vähintään puoli Suomea hämmästelee yhä, kuinka kummassa Heikki Silvennoinen voi olla poissa. Kotimaisen kevyen viihteen mestari siirtyi ajasta ikuisuuteen 16. joulukuuta.
Arkistovideolla Heikki Silvennoinen kertoo ensisketsistään:
Kaikista musertavin suru-uutinen on ollut luonnollisesti Heikin läheisille. Seiska tavoitti mestariviihdyttäjän tyttären Saara Silvennoisen, jolle suru on läsnä jatkuvasti.
– Onhan tämä nyt ihan uusi asetelma. Meillä kaikilla on ihan hirveän suuri suru. Kova on ikävä isää, ihan joka päivä, Saara, 40, sanoo.
Kova on ikävä isää, ihan joka päivä.

Erilainen kuin isänsä
Heikki oli kuollessaan 70-vuotias. Hänet löydettiin kotoaan Pälkäneeltä, jossa ikoninen Kummeli-viihdyttäjä ja ilmiömäisen taitava bluesmuusikko asui elämänsä viimeiset vuodet. Sitä ennen Heikki viihtyi Kangasalla.
Heikki Silvennoinen oli mies, jonka elämäntyö jätti ikuisen jälkensä suomalaiseen mielenmaisemaan. Hänen huumorinsa kukkii tavalla tai toisella yhä päivittäin – ja tulee kukkimaan tulevaisuudessakin.
Sen sijaan Heikin Saara-tytär ei välitä olla julkisuudessa.
– En ole koskaan perinyt isäni taitoa viihdyttää tai olla sen kummemmin esillä.

Hautajaiset ja konsertti
Saara-tytär kertoi Seiskalle, että hänen isänsä hautajaiset tullaan järjestämään pienimuotoisesti perhepiirissä. Koko kansan viihdyttäjän viimeisestä matkasta on siis tulossa arvokas ja erittäin rajattu yksityistilaisuus.
– Sellainen toive on, että järjestäisimme hautajaiset ihan vain perhepiirissä. Ei edes lähipiirissä, vaan hyvin intiimisti pienellä porukalla, Saara paljasti.
– Aiomme järjestää myöhemmin keväällä suuren muistokonsertin. Isällä oli niin valtavan laaja tuttavapiiri, että haluamme järjestää tällaisen julkisen tilaisuuden, johon pääsee osallistumaan enemmän ihmisiä.
