Paula Koivuniemi herätti huomiota keskellä yötä – kuva
Iskelmälegenda istuskeli Helsingin Hietalahdenrannassa sijaitsevan ravintolan terassilla.
Iskelmätähti Paula Koivuniemi, 77, kiinnitti silminnäkijän kiinnostuksen suviyössä.
Paula bongattiin istuskelemassa Helsingin Hietalahdenrannassa sijaitsevan Salve-ravintolan edustalla olevalla terassilla.
Paikka oli jo sulkenut ovensa pari tuntia aiemmin, mutta kaupungin lämmin yö ja tunnelma olivat iskelmälegendan mieleen.
- Paula nautiskeli innoissaan siitä, että oli ihmisvilinää kesäyössä. Hän sanoikin siinä, että on niin kiva kun on porukkaa kaupungilla, paikalta raportoidaan.
Seiskan vinkkaaja sanoo alueella asustaville helsinkiläisille Paulan olevan tuttu hahmo. Aikansa kaupungin elämää katseltuaan Paula suuntasi kuitenkin kotiin.
Menestyksekäs ura
Paulalle pidettiin viime toukokuussa Tampereen Nokia-areenassa kiitoskonsertti, jossa juhlistettiin hänen upeaa, jo 1960-luvun puolivälissä alkanutta uraansa.
Konsertissa esiintyi monia huipputähtiä aina Marion Rungista Kaija Koohon ja he lauloivat illan aikana kappaleita Paulan laajasta tuotannosta.
Jo paulan ensilevytys Perhonen oli menestys vuonna 1966, ja sitä seurasi kymmeniä hittikappaleita.
Paula ilmoitti syksyllä 2022 artistiuransa lopettamisesta. Samana vuonna hänet nähtiin Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla Presidentinlinnassa.