Pysäyttävä kuva julki! Tältä Paula Koivuniemi, 76, näyttää nyt
Suosikkilaulaja käänsi katseita juhannusaattona Helsingin Hietalahdenrannassa.
Suomen kaikkien aikojen laulajalegendoihin lukeutuva Paula Koivuniemi, 77, on viettänyt viime vuodet hiljaiseloa. Lukemattomista listahiteistään tunnettu ja koko kansan rakastama suosikkiartisti ilmoitti syksyllä 2022 jättävänsä esiintymislavat.
Paulaa näkee kuitenkin aika ajoin liikenteessä. Seinäjoelta Suomi-iskelmän tähtitaivaalle ponnistanut Paula on jo pidempään viihtynyt eteläisessä pääkaupungissa. Sieltä hänet bongattiin myös juhannusaattona (21.6.)
Seiskaan yhteyttä ottanut silminnäkijä kertoo nähneensä Paulan kyseisenä perjantaina Helsingin Hietalahdenrannassa, jota koetteli paikoin hyytäväksi käynyt merituuli. Tämä vaikutti kuulemma myös Koivuniemen illan valintoihin.
– Laulajalegenda viihtyi ensin trendibaari Kap Terden terassilla, mutta pakeni melko pian koleaa meri-ilmaa klassikkoravintola Salven uumeniin, Seiskalle kerrotaan.
Liikuttui konsertissa
Päätähuimaavan artistiuransa jo 1960-luvun puolivälissä aloittanut Paula räjäytti pankin vuonna 1980 ilmestyneellä Vie minut pois -albumillaan. Jättihitin Tummat silmät, ruskea tukka sisältänyt julkaisu rikkoi ryminällä timanttilevyn rajan.
Kesällä 1982 Suomi meni sekaisin Paulan levyttämästä käännösiskelmästä Aikuinen nainen. Alun perin italiaksi levytetty iskelmäkappale on vielä nykyäänkin yksi suosituimmista karaokebiiseistä. Paula itse pitää sitä uransa suurimpana hittinään.
Paulaa juhlistettiin toukokuussa Kiitos Paula -konsertilla Tampereen Nokia-areenassa. Tuolloin koettiin tunteikkaita hetkiä, kun Koivuniemi herkistyi illan aikana.