Ohhoh! Tässä on Janne "Nacci" Tranbergin uusi ura

Ammattirikollisena tunnettu Janne Tranberg aikoo kouluttautua uuteen uraan.
Historiallisesta Katiska-jutusta 17,5 vuoden vankeustuomion saanut Janne Tranberg pääsi ensimmäistä kertaa vapaalle lauantaina 27. lokakuuta.
Kyseessä oli reilu neljä tuntia kestänyt piipahdus Helsingin kirjamessuilla, jossa entinen Canonball-moottoripyöräjärjestön pomo keskusteli muun muassa uudesta kirjastaan.
"Luovaa hommaa"
Nyt kirja on valmis, mutta helppoa sen tekeminen ei ollut.
– En saanut puoleen vuoteen aikaiseksi oikeastaan mitään. Saatoin yöllä herätä sellissä ja katsella tietokonettani ajatuksella, että kärrään sen aamulla pois. Kävin todella syvällä. Kirjoittaminen on luovaa hommaa ja kun olet kahdeksan neliön sellissä, niin joskus se luovuus vain loppuu, Tranberg kommentoi Seiskalle.
Tranbergilla on vielä lusittavanaan vuosia vankeudessa. Hän laskeskelee vapautuvansa vasta 2030-luvun puolella.

– Sinne on vielä pitkä matka, mutta aion käyttää kaiken ajan hyödykseni. Olen kirjoittanut neljä kirjaa ja tiedän, että kirjoittaminen on minun juttuni. Ensi vuonna aion pyrkiä korkeakouluun opiskelemaan käsikirjoittamista. Olen tehnyt elämässäni aika paljon rikoksia, mutta seuraavaksi aion tehdä jotain muuta, ja se on kirjoittaminen, Tranberg kertoo.
Faktasta fiktioon
Vankilassa Tranbergilla on työn alla muutamakin uusi kirjoitusprojekti.
– Tositapahtumiin perustuva kirja, johon saatan itsekin liittyä. Sen lisäksi pöydällä on laaja rikosmaailmasta kertova fiktiivinen teos, missä kerrankin tarinan kirjoittaa joku muu kuin entinen poliisi, Tranberg toteaa salaperäisenä.