Tällainen on Janne ”Nacci” Tranbergin selli: tietokone lukittuna laatikkoon – kuva

Tällainen on Janne ”Nacci” Tranbergin selli: tietokone lukittuna laatikkoon – kuva
Tässä sellissä legendaarisessa Sörkan vankilassa Helsingissä Janne ”Nacci” Tranberg lusii peräti 17,5 vuoden tuomiotaan massiivisesta Katiska-huume-jutusta ja kahdesta talousrikoksesta.

Vankila tukee Tranbergin kouluttautumista kirjoittamiseen ja on muun muassa järjestänyt hänelle selliin tietokoneen.

Mainos
Mainos päättyy

Janne ”Nacci” Tranbergin tuomio on Suomen mittakaavassa ehkäpä jopa ennätysmäisen pitkä. Massiivisen Katiska-huumejutun toisena päätekijänä tuomittu Tranberg napattiin Espanjassa vuonna 2019, ja hän on siitä lähtien istunut vankiloissa Espanjassa ja Suomessa. Katiska-jutun lisäksi Tranbergilla on lusittavana kahdesta eri talousrikosjutusta yhteensä noin 4,5 vuoden tuomiot.

Seiska tapasi Tranbergin legendaarisessa ”Sörkan” vankilassa Helsingissä.

– Vankeustuomioni pituus on yhteensä 17,5 vuotta, ja minun rikostaustallani lusittavana on noin 11,5 vuotta. En ole päivien tai kuukausienkaan tarkkuudella laskenut, mutta jonnekin 2030-luvun puolelle vapautuminen varmaankin ajoittuu, Tranberg kertoo.

Lue lisää: Jättituomiota lusiva Janne ”Nacci” Tranberg Seiskalle: Elän vuoden kerrallaan

Mainos
Mainos päättyy

Tein kirjan vankilapaoista!

Janne ”Nacci” Tranbergin elämä on kulkenut vahvasti rikollisia polkuja pitkin. Konnuuksien ohella Tranbergista on kehkeytynyt kirjailija. Ensimmäiset kaksi kirjaa, Wanted ja Dead End käsittelevät hänen värikkäitä liikkeitään Euroopan yhtenä etsityimpänä rikollisena. Nykyisen tuomionsa aikana hän kirjoitti Vankilakäsikirjan, ja uusin teos Suomalaiset vankilapaot: Rikollisten nerokkaat suunnitelmat ilmestyy huhtikuun aikana.

– Olen kirjoittanut omasta elämästäni kaiken sen, mitä luultavasti koskaan aion kirjoittaa. Kun minulla on vankkaa tietoa rikos- ja vankilamaailmasta, päädyin kirjoittamaan tarinallisen tietokirjan vankilapaoista. Kirjassa ei käsitellä niinkään karkureiden tekemiä rikoksia vaan puretaan pakojen anatomia palasiksi jännityskirjan omaisesti. Toivon, että lukijalle syntyy fiilis, että voiko tämä olla edes totta, Tranberg kertoo.

Tranbergin kahta ensimmäistä kirjaa on eri muodoissaan myyty lähes 200 000 kappaletta. – Maksan kaikista tuloistani suoraan kolmanneksen ulosottoon, Tranberg kertoo.
Tranbergin kahta ensimmäistä kirjaa on eri muodoissaan myyty lähes 200 000 kappaletta. – Maksan kaikista tuloistani suoraan kolmanneksen ulosottoon, Tranberg kertoo.

Lue lisää: Janne ”Nacci” Tranberg avautuu Seiskalle vankilaoloistaan

Tietokone sellissä

Tranbergin rangaistusajan suunnitelmassa on määritelty, että kirjoittaminen voisi olla vapautumisen jälkeen hänen ammattinsa tulevaisuudessa. Vankila tukee Tranbergin kouluttautumista kirjoittamiseen ja on muun muassa järjestänyt hänelle selliin tietokoneen.

Mainos
Mainos päättyy

– Tietokoneessa ei luonnollisesti ole minkäänlaisia nettiyhteyksiä. Se on lukittu laatikkoon, ja minun on mahdollista ainoastaan käyttää näppäimistöä kirjoittamiseen, Tranberg tarkentaa.

– Kirjoitusympäristönä sellissä on hyvät ja huonot puolensa. Saan toki kirjoittaa todellakin kaikessa rauhassa, mutta toisaalta tämä on niin passiivinen ympäristö, että välillä tekstiä ei vaan kerta kaikkiaan synny, Tranberg kuvailee.

Tranberg ei pääse sellinsä tietokoneella nettiin. – Tällä koneella ei Netflixiä katsella, hän naurahtaa.
Tranberg ei pääse sellinsä tietokoneella nettiin. – Tällä koneella ei Netflixiä katsella, hän naurahtaa.

Paljon kekseliäisyyttä

Kirjassaan Tranberg kuvailee yksityiskohtaisesti yhdeksän vankilapaon tapahtumat. Osa niistä on tapahtunut Sörkassa, ja osan niihin liittyneistä henkilöistä Tranberg tuntee tai ainakin tietää jollakin tasolla.

– Oli hirvittävän mielenkiintoista tutkia pakojen rakenteita ja vankien uskomatonta kekseliäisyyttä, johon vapaudenkaipuu heidät on ajanut. Oli kova työ hankkia tänne suljettuun laitokseen pakoihin liittyvää materiaalia erilaisista arkistoista. Löysin erittäin seikkaperäisiä tutkintaraportteja, joita ei vaan kukaan koskaan aiemmin ole tajunnut kaivaa esiin. Lisäksi olen haastatellut henkilöitä, jotka ovat olleet todella syvällä näissä tapahtumissa, Tranberg kertoo.

Mainos
Mainos päättyy
Janne ”Nacci” Tranbergin neljäs kirja ilmestyy huhtikuussa. Kirjan on toimittanut Rami Mäkinen.
Janne ”Nacci” Tranbergin neljäs kirja ilmestyy huhtikuussa. Kirjan on toimittanut Rami Mäkinen.

Vastaan siisteydestä

Parhaillaan Tranberg työstää jo seuraavaa kirjaprojektiaan.

– Teen kirjoittajakumppanin kanssa kolmiosaista fiktiivistä rikosromaania, jonka tarina sijoittuu kansainväliseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja Suomikin toki on tarinassa mukana. Haluan kehittyä kirjailijana, edetä uudelle tasolle ja mennä eteenpäin elämäkerrallisesta kirjoittamisesta.

Kirjoittamisen lisäksi Tranbergin päivät kuluvat selliosastonsa siisteydestä huolehtimisesta.

– Vankilatermien mukaan olen putsari eli vastaan osastomme siisteydestä. En siivoa muiden jälkiä vaan pidän huolen, että on siistiä ja osaston pesuaineet, siivousvälineet, vessapaperit ja sen sellaiset ovat kaikki kunnossa ja käytettävissä, Tranberg kertoo.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan