Netta Kukkosesta uusia rikosilmoituksia – heitti kymmenientuhansien muotivaatteet mereen
Seiskan tietojen mukaan poliisilla on tutkittavana kolme uutta juttua, joissa Netan epäillään pahoinpidelleen JP:tä.
Käräjäoikeuden mukaan kauramaitojuomalla rikastuneen Juha-Petteri Kukkosen kesäkuussa jättämä avioeron toisen vaiheen hakemus on yhä voimassa.
Haastemies ei ole tavoittanut Netta-vaimoa, eikä ratkaisua tehdä, ennen kuin tieto on päässyt hänelle. Seiskan tietojen mukaan avioero kuitenkin astuu virallisesti voimaan aivan lähiaikoina.
Huolimatta loppusuoralla olevasta avioeroprosessista kohupari on viettänyt aikaa yhdessä. Pari viikkoa sitten kaksikko bongattiin tyylikkäissä muotivaatteissa Helsinki-Vantaan-lentoaseman lähtöaulan baarista.
Yhteiselo on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista. Seiskan tietojen mukaan poliisilla on tutkittavana kolme uutta juttua, joissa Netan epäillään pahoinpidelleen JP:tä.
Kylkiluut murtuivat
Yhden tapauksista epäillään sattuneen toukokuussa JP:n entisellä asunnolla Lauttasaaressa. Hienostokerrostalon asukkaat todistivat aitiopaikalta, kun kännissä riehunut Netta heitti JP:n parvekkeelta mereen kymmenientuhansien eurojen edestä luksusvaatteita.
Arvokkaat vaatteet upposivat mereen, eikä niitä onnistuttu saamaan takaisin. Tapahtumaa seurasi raju pahoinpitelytilanne, jota poliisi parhaillaan tutkii. Seiskan tietojen mukaan Netan epäillään pahoinpidelleen JP:n niin, että kylkiluut murtuivat ja jalasta revähti nivelsiteet.
Seiska tavoitti JP:n, mutta hän ilmoitti, ettei kommentoi yksityiselämäänsä liittyviä asioita.
Netta Seiskalle: Kyseessä joku toinen eukko!
Seiska tavoitti Netan kommentoimaan hänen viimeisimpiä käänteitä.
Videolla heität Lauttasaaressa JP:n parvekkeelta toukokuussa luksusvaatteita mereen. Mitä ihmettä tämä nyt sitten oli?
– No nyt muakin kiinnostaa. Kyseessä joku toinen eukko. Tuskin se herra katselis mua, jos olisin noin idiootti.
Parveke-episodin yhteydessä on poliisille mennyt tutkintaan rikosilmoitus, jossa sinua epäillään JP:n rajusta pahoinpitelystä. Miten se on mahdollista?
– Se olikin kiva ilta se, kun Petteri väittää, että olisin rajusti pahoinpidellyt hänet. Se meni itsepuolustukseksi. Hän pyysi, etten tee rikosilmoitusta, mutta sitten hän kumminkin teki itse, niin aion tehdä myös hänestä, Netta lausui.