Näin Toni Wirtanen piiloutui ihmisvilinään Lahdessa – kuva

Näin Toni Wirtanen piiloutui ihmisvilinään Lahdessa – kuva

Rokkitähti odotteli kaupassa kiltisti vuoroaan.

Mainos
Mainos päättyy

Apulanta-yhtyeen nokkamies Toni Wirtanen, 49, asioi viime viikolla Lahden Launeen Citymarketissa.

Lahdessa perheineen asustava Toni oli piipahtanut kaupoille lauantaina iltapäivällä (9.11.). Tarkkasilmäinen Seiskan lukija bongasi rokkimiehen Citymarketin infopiste-jonosta.

– Toni seisoi jonossa kännykkäänsä keskittyneesti tuijottaen, kaupasta kuiskitaan. 

Mainos
Mainos päättyy

Muusikko oli pukenut ylleen mustan villakangastakin. Jalassa olivat trendikkäästi Adidas Superstar -merkkiset kengät.

Tonin kaljua peittänyt kirkkaan punainen pipo oli ainoa väripilkku miehen asussa. Pipo olikin oiva keino piiloutua katseilta ja estää ohikulkijoita tunnistamasta häntä turhan helposti.

Toni tuijotti puhelintaan jonotuksen ohessa.
Toni tuijotti puhelintaan jonotuksen ohessa.

Toni on asustanut Lahdessa vaimonsa Jannika B:n ja perheen kahden lapsen kanssa jo tovin, mutta perheellä on ollut myös kakkosasunto Hollolassa. Taloudessa asustaa tällä hetkellä myös poppoon kaksi koiraa.

Tonilla on Apulanta-yhtyeensä kanssa takanaan vauhdikas syksy, sillä bändi esiintyi lokakuussa muun muassa Lahdessa sinfoniaorkesteri Sinfonia Lahden kanssa. Loppusyksyn ja alkutalven aikana Apulanta heittää keikkaa vielä ainakin Tampereella, Kuopiossa ja Jyväskylässä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan