Matkustaja mykistyi! Erika Vikman yllättävissä puuhissa ruotsinlaivalla – salakuva!

Suosikkiartisti ikuistettiin muikeana Silja Symphonyn tax-free-myymälässä.
Suomen ykköspoppareihin lukeutuva Erika Vikman, 31, villitsi risteilyväkeä viime lauantaina (15.6.) Silja Symponylla. Seuraavana päivänä suosikkiartisti ikuistettiin risteilyaluksen tax-free-osastolla varsin yllättävissä puuhissa.
Seiskan silminnäkijä kertoo kiinnittäneensä huomiota Erikaan, joka pörräsi verovapaassa ruotsinlaivamarketissa nuuskahyllyn luona. Seuranaan tamperelaislähtöisellä laulajalla oli tuntemattomaksi jäänyt naishenkilö.
– Erika ei tainnut olla ensimmäistä kertaa nuuskahyllyllä, sillä hän kuului opastavan tätä toista naista. Erika tuntui olevan oikeasti hyvin perillä tarjolla olevista nuuskatuotteista, hyllyjen takaa huhuillaan.

”Tosi freesi ja pirtsakka”
Myös toinen seikka kiinnitti valppaana olleen kansalaisen huomion: Erikan ulkoinen olemus, josta sataa vuolaasti kehuja.
– Erika oli jotenkin tosi freesi ja pirtsakka! Hyvin hehkeä myös. Ei kyllä yhtään näyttänyt painavan edellisillan vauhdikas keikka – joka oli muuten ihan älyttömän hyvä, Suomenlahdelta kehutaan.
Silja Symponylla oli viikonloppuna kova artistikattaus. Erikan lauantaisen show’n jälkeen lavan valtasi sunnuntaina lasten suursuosikki Aarne Alligaattori.
Miten Erika kommentoi nuuskapuuhiaan? Lue se pian Seiska.fistä!