Kärsimättömyys iski Haloo Helsingin Elliin – salakuvat kesäisen pulman parista

Kärsimättömyys iski Haloo Helsingin Elliin – salakuvat kesäisen pulman parista

Jonottaminen ei maistunut festareille kiiruhtavalle bändille.

Mainos
Mainos päättyy

Kun kesän keikat ja konsertit käyvät vilkkaimmillaan, on myös pitkään pyörinyt bändi Haloo Helsinki paljon tien päällä. Lauantaina 13. heinäkuuta bändi oli matkalla kohti Joensuun Ilosaarirockia, jossa he esiintyivät keskiyön aikaan.

Päivän keikkareissulla nälkä yllätti bändin, joka pysähtyi Juvan ABC:lle nauttimaan bensiksen tarjonnasta. Paikalle sattui myös Seiskan lukija, joka bongasi Ellin, Jeren ja Leon huoltoaseman ravintolasta.

Ruokailun jälkeen hilpeät muusikot kaipasivat jälkiruokaa, ja suuntasivat pihassa olleen jäätelökioskin pitkän jonon jatkeeksi. Jono kävi energisen bändin kärsivällisyyden päälle, ja pian yksi jäsenistä poistuikin hakemaan jäätelönsä sisätiloissa olevan kaupan kylmäaltaasta.

– Siinä oli aika pitkä jono. Jossain vaiheessa Ellikään ei jaksanut enää jonottaa, vaan meni autoon ja hänelle ilmeisesti tuotiin jäätelöannos autoon, jätskikiskalta kerrotaan.

Mainos
Mainos päättyy
Ellin erotti juvalaiselta huoltoasemalta hänen hilpeän kesäisessä asussaan.
Ellin erotti juvalaiselta huoltoasemalta hänen hilpeän kesäisessä asussaan.

Bensiksellä huomio kiinnittyi myös siihen, ettei Haloo Helsinki ollut liikkeellä suurella keikkabussilla, vaan tavallisella pakettiautolla, johon soittimet ja muut tykötarpeet olisivat tuskin mahtuneet.

– Kamat olivat varmaan kulkeneet erikseen, parkkipaikalta pohditaan.

Elli Haloo eli Elisa Tiilikainen kiertää muun bändin kanssa Suomea kunnioitettavan ahkeraa tahtia; kesä on tupattu niin täyteen keikkoja, että useampana viikonloppuna lavalle kavutaan kolmena peräkkäisenä päivänä.

Kitaristi Leo käväisi myös ABC:llä toimivassa Marimekon liikkeessä.
Kitaristi Leo käväisi myös ABC:llä toimivassa Marimekon liikkeessä.

Haloo Helsinki perustettiin vuonna 2006, ja tuli tunnetuksi heti esikoisalbuminsa myötä. Alkuaikojen hittejä olivat esimerkiksi Perjantaina ja Haloo Helsinki!, joka toimi myös ensimmäisen levyn nimenä.

Mainos
Mainos päättyy

Jo täysi-ikäiseksi ehtinyt yhtye on kerännyt valtavat määrät tunnustuksia, palkintoja ja ehdokkuuksia, kuten useamman Emman.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan