Jussi Rainio paljastaa Seiskalle: Tämän niminen on Vain elämää -tähtien WhatsApp-ryhmä!

Jussi paljastaa, että hänen odotusarvonsa Vain elämäätä kohtaan olivat hyvin matalalla.
Neon 2 -yhtyeestä tuttu Jussi Rainio, 59, tuli nuorena isäksi.
Hänen tyttärensä on 38-vuotias, mutta perheeseen kuuluu myös 18-vuotias poika.
– Tyttäreni poika on poikani kanssa saman ikäinen. Kaikki ovat vähän sellaista yhtä ja samaa katrasta, Jussi kertaa.
– Olen tietysti aika nuorena tullut ensimmäisen kerran isäksi, ja siitä kaksikymmentä vuotta eteenpäin tulin toisen kerran isäksi. Kaksikymmentä vuotta on sopiva aika jakautua, hän heittää.
Kumpikin Jussin lapsista on tänä vuonna elänyt muutoksen aikoja. Hänen poikansa on parhaillaan armeijassa, ja tytär puolestaan astui keväällä avioon.
– Tyttäreni on pitkäaikaisessa suhteessa, mutta menivät nyt sitten virallisesti naimisiin. Siellä olin kailottamassa, ja tyttäreni poika piti hyvin herkän puheen. Se oli liikuttava tilaisuus, Jussi kuvailee.

Pelkäsin, että luhistun
Jussi nähdään syyskuussa alkavalla Vain elämää -kaudella. Hän kuvailee kokemuksen olleen kuin kahden viikon saunareissu helvetin hyvässä porukassa.
– Ja löylyä heitettiin lähinnä verbaalisesti!
Jussi ei osannut odottaa juuri mitään ohjelmaan osallistumiselta.
– Odotusarvoni olivat todella matalalla. Pelkäsin, että luhistun sen sosiaalisen kanssakäymisen määrän alle, kun en ole varsinaisesti ekstrovertti, hän myöntää.
Pelko oli kuitenkin turha. Heti ensimmäisenä päivänä artistiporukka hitsautui yhteen.
– Se, mitä sieltä sai, piti pinnalla ja pisti välillä jopa leijumaan. Ensimmäisenä päivänä, kun istuimme pöydän ääreen, avasimme monttumme ja rupesimme keskustelemaan asioista, voi herranjumala, kuinka helppoa se oli.
Yhteydenpito jatkuu
Jussi kertoo, että artistipoppoo pitää yhä tiiviisti yhteyttä Whatsappissa.
– Whatsapp-ryhmämme on nimetty hölmön tylsästi!
Onko ryhmän nimi "Vain elämää"?
– Taitaa muuten olla. Jopa niin paljon on mielikuvitusta käytetty. Kyllä, tämä on "Vain elämää 2024", hän naurahtaa.
Ryhmä kuitenkin perustettiin jo heti alussa, jolloin artistit eivät vielä tunteneet toisiaan, joka selittää hitusen mielikuvituksettoman nimen.
– Emme tienneet, kuinka hassuja ja hauskoja ihmisiä olemme!