Jenni Vartiainen arkisissa paparazzikuvissa rahkamiljonäärin kanssa – kääriytyi ökyviittaan

Poppari ja rahkamiljonääri kävivät perheineen naamiaiskaupassa Helsingissä.
Suomen tunnetuimpiin laulajiin lukeutuva Jenni Vartiainen on kiireisen keikkakesänsä jälkeen vetäytynyt nauttimaan perheenäidin roolista.
Katso videolta, kuinka Jenni Vartiainen esiintyi Hjallis Harkimon synttäreillä
Tästä saatiin näyte viime viikolla, kun poppari bongattiin perheensä voimin shoppailemassa Helsingin ydinkeskustassa. Seiska kuvasi Jennistä tuoreet, arkiset paparazzikuvat.
Aurinkolasien taakse piiloutuneen laulajatähden rinnalla kulkivat tämän rahkamiljonääriksi tituleerattu puoliso, yrityspomo Sami Salmenkivi sekä parin pojat.
Ökytakki käänsi katseita
Jenni oli sonnustautunut persoonalliseen viittatakkiin, mikä käänsi katseita katuvilinässä.
Kyseessä on Seiskan tietojen mukaan kotimaisen Ril´sin luomus, josta saa pulittaa liki 300 euroa. Hiuksensa kaunotar oli kietaissut ponnarille.
Pesueen määräpäänä oli kauppakeskus Forumissa sijaitseva naamiais- ja juhlatarvikeputiikki, jonka hyllyt saivat Jennin ja Samin sormet syyhyämään.
Kaupasta vanhempien käsiin tarttui muun muassa jalkapallon muotoinen pinjata-koriste sekä pahvimukeja, jotka pari lienee hankkinut syntymäpäiviä silmällä pitäen.

Uusi elämä Suomessa
Jenni ja Sami saivat lapsensa asuessaan New Yorkissa. Perhe muutti takaisin Suomeen loppuvuodesta 2023.
Jenni palaa keikkalavoille marraskuussa viiden klubikeikan siivittämänä
Omien keikkojen lisäksi popin kuningattaren syksyä värittää tähtivalmentajan pesti The Voice of Finland -ohjelman tulevalla kaudella, jonka kuvaukset starttaavat lokakuussa.

