Jani Toivola tarjosi kalliita drinkkejä – ex-kansanedustajalla yhä hurjat ulosottovelat

Toivola päästi viime vuosikymmenen lopulla tuntemattomasta syystä talousasiansa pahasti retuperälle.
Takavuosien kohukansanedustaja Jani Toivola, 46, vaihtoi viime viikon lopulla viihteelle ja lähti helsinkiläiseen Le Bloom -yökerhoon juhlimaan. Selkeästi isännän roolissa häärinyt Jani kestitsi muutaman hengen bileporukkaa kaupungin uudessa Ibiza-henkisessä ykkösyökerhossa.
– Tarjoilijat toivat Janille ämpärillisen siemailtavaa. Mistään halvasta paukusta ei ollut kyse, sillä kyseisellä klubilla drinkit maksavat 16-20 euroa kappaleelta, baarikärpäset kauhistelevat.

Yhä suurissa veloissa
Janin taloustilanne näyttää parantuneen jonkin verran muutaman vuoden takaisesta. Hänellä oli vuonna 2020 ulosotossa yli 200 000 euron velat, mutta nyt velkaa on noin 103 000 euroa.
Toivola päästi viime vuosikymmenen lopulla tuntemattomasta syystä talousasiansa pahasti retuperälle. Hän veti useita luottokortteja tappiin asti ja otti itselleen pikavippejä. Niiden ohella muun muassa päiväkotimaksut päätyivät voudin karhuttavaksi.
Nykyiset velkatiedot perustuvat ulosottoviraston Seiskalle 16. huhtikuuta toimittamasta todistuksesta.