Ex-huippumalli Anne Kukkohovin Amerikan valloitus vastatuulessa – myy likaisia pikkuhousujaan!

Anne myy internetissä pakastepussiin pakattuja pikkuhousujaan.
Lukuisista televisio-ohjelmista tuttu ex-huippumalli ja juontaja Anne Kukkohovi lähti vuosi sitten näyttävästi Amerikan valloitukselle.
Katso videolta, mitä Anne Kukkohovin Amerikan valloitukselle kuuluu
Anne kertoi Apu-lehden haastattelussa muuttavansa Yhdysvaltojen Los Angelesiin, jossa häntä odotti ”uusi elämä ja mallisopimus”.
Annen mukaan hänellä ei ollut paluulippua ostettuna.
Reissu jäi odotettua lyhyemmäksi, sillä Anne palasi Suomeen syksyllä 2024.
Tuolloin paljastui, että Annella oli talousasiat pahasti retuperällä. Seiskan tekemän selvityksen mukaan Annella oli käräjillä yli 20 000 euron velkasavotta selvitettävänään.
Jouluna pornosivustolle
Joulukuussa Anne löysi tiensä jälleen rapakon taakse. Samalla paljastui, että hän oli liittynyt Onlyfans-aikuisviihdepalveluun.
Kyseinen palvelu on tullut tutuksi muun muassa kovasta pornosta, jota sinne tekee toinen suomalainen julkkisblondi Susanna Penttilä.
Kukkohovi on puolestaan vakuuttanut alusta saakka, että hänen tuottamansa sisältö on peiteltyä ja tyylikästä.
Paljasta pintaa lisämaksusta
Seiskan toimittaja kirjautui viime viikolla Onlyfans-palveluun, ja tilasi Kukkohovin palvelun kuukaudeksi käyttöön 24,90 dollarilla.
Palvelussa tupsahti heti eteen lukuisia kuvia alusvaatteisillaan keimailevasta Annesta.
Kuvissa ei kuitenkaan näkynyt esimerkiksi paljaita rintoja. Niitä varten olisi joutunut pulittamaan 10-50 dollarin lisämaksun per kuva.
Pikkarit 500 taalalla
Anne on hiljattain laajentanut palvelutarjontaansa. Nyt hän mainostaa sivustollaan myyvänsä myös käytettyjä pikkuhousujaan 500 dollarilla per pari.
Ensiksi Anne pyytää tilaajaa kertomaan, minkälaisista pikkareista tämä pitää, ja onko tilaajalle kenties jotain erityistoiveita. Seuraavaksi Anne lupaa lähettää kuvan kyseisistä pikkareista hänen jalassaan, jotta aitous voidaan todentaa.
Tämän vaiheen jälkeen Annen mukaan ”pikkuhousukuriiri” noutaa pöksyt Losista ja toimittaa ne lähipostilla viiveettä. Kukkohovi painottaa, että pakkaa pikkarinsa tiiviisti Minigrip-pussiin, jotta aromit säilyvät mahdollisimman hyvin.
Tekee myös penisarviointeja
Pikkaribisneksen ohella Anne on ryhtynyt tekemään maksullisia penisarviointeja. Annen mukaan homma toimii niin, että mies voi lähettää hänelle kuvan sukupuolielimestään.
Kukkohovi lähettää 48 tunnin sisällä videon, jossa hän kuvailee yksityiskohtaisesti näkemäänsä. Penisarviointi maksaa 100 dollaria per elin.
Seiska ei lukuisista yrityksistä huolimatta tavoittanut Annea kommentteja varten.