Wilma Murto rikkoi hiljaisuuden

Wilma Murto rikkoi hiljaisuuden

Wilman viimeiset vuodet ovat pitäneet sisällään muun muassa eron ja uuden suhteen.

Mainos
Mainos päättyy

Wilma Murto on Suomen tämän hetken kovimpia yleisurheilijoita.

26-vuotias varsinaissuomalainen on tuonut Suomelle kunniaa ja mainetta voittamalla muun muassa EM-kultaa 2022 sekä MM-pronssia 2023.

Palkintokaapista löytyy myös kultaa sisäratojen EM-kisoista 2023.

Wilma on ollut esillä myös sosiaalisessa mediassa, ja esimerkiksi Instagramissa häntä seuraa peräti 111 000 käyttäjää.

Mainos
Mainos päättyy

Tämä tarkoittaa osaltaan myös sitä, että hänen ulkourheilulliset asiansa kiinnostavat ihmisiä.

Urheilugaalassa 2024 Wilma Murto palkittiin vuoden sykähdyttävimmästä urheiluteosta, joka oli seurasta edellisenä kesänä voitetuista seiväshypyn EM-hallien kullasta sekä MM-pronssista.
Urheilugaalassa 2024 Wilma Murto palkittiin vuoden sykähdyttävimmästä urheiluteosta, joka oli seurasta edellisenä kesänä voitetuista seiväshypyn EM-hallien kullasta sekä MM-pronssista.

Sairausloma

Alkuvuosi ja kevät ovat olleet Wilmalle erikoista aikaa.

Hän päätti jättää hallikauden väliin, ja syy parhaassa iässä olevan aktiiviurheilijan erikoisen päätöksen taustalla oli inhimillinen.

Wilma kertoi nimittäin maaliskuussa tiedotustilaisuudessa, että psykiatri oli määrännyt hänet sairauslomalle.

Mainos
Mainos päättyy

– Se on aika pysäyttävä kokemus, kun joku sanoo, että sinä et ole nyt kykenevä tekemään työtäsi, Wilma huokasi tuolloin Iltalehden mukaan.

Wilma Murto nautti viime kesänä Paavo Nurmi Gameisista yhdessä tasavallan presidentti Alexander Stubbin kanssa.
Wilma Murto nautti viime kesänä Paavo Nurmi Gameisista yhdessä tasavallan presidentti Alexander Stubbin kanssa.

Ero ja uusi rakas

Wilman elämään on mahtunut viime vuosina myös ero ja uusi suhde.

Lisäksi hänestä on tekeillä Hippo Taatilan kirjoittama kirja Yli kaiken – Wilma Murto, jonka on määrä tulla uunista ulos syksyllä.

– Kirja on henkilö- ja tilannekuva elämästäni, urastani, persoonastani ja kokemuksistani sellaisina kuin ne ovat nyt. Jännittävää ajatella, että viimeisen vajaan kolmen vuoden aikana tuotettu materiaali on pian kaikkien luettavissa, Wilma intoili tulevaa kirjaansa huhtikuussa Instagramissaan.

Mainos
Mainos päättyy
Seiskan paparazzi tavoitti Wilman maaliskuussa keikalta, jossa hän oli kuuntelemassa nykyisen miehensä musisointia.
Seiskan paparazzi tavoitti Wilman maaliskuussa keikalta, jossa hän oli kuuntelemassa nykyisen miehensä musisointia.

"Uudet raamit"

Tiistaina Wilma rikkoi hiljaisuuden muutoinkin.

Kuvassa hän poseeraa selfien muodossa iloisena ilmeisesti sisäradalla treenien tiimoilta.

Kuvan keskeisempi rooli on itse tekstillä kuvan yhteydessä.

– Alive and kicking! 🔥

– Valmennukseen ja valmentautumiseen on löytynyt kevään aikana uudet raamit, ja siitä kerrotaan lisää sitten, kun katsotaan tarpeelliseksi.

Paloa ja tukea

Samalla hän puhuu epäsuorasti haasteista, jotka liittyvät huippu-urheilun henkiseen puoleen.

– Jos urheilu jotain vaatii, se vaatii paloa sisälle ja tukea ympärille. Ja niitä kyllä löytyy. ✨️

– Nyt kiinnostaa lähinnä treenit, arki ja työrauha 🙏

Wilmalla riittää hommia myös seipään lisäksi, sillä hän jakoi stooreissaan nopeutetun videon siitä, kuinka hän lukee tulevaan äänikirjaansa omia osuuksiaan.

"Ilo nähdä"

Itse julkaisu on saanut paljon tsemppejä osakseen.

– Elämä on aika paljon kivempaa, kun hymyilyttää, ilo nähdä, että näin on 💪🏽, kirjoittaa radiojuontaja ja kelkkailija Janne Saarinen.

– Naulan kantaan – lezzzzz go giiiiirl!! 🙌❤️, intoilee pika-aituri Nooralotta Neziri.

– Enjoy 🙏🏻 mekin sitten, kun katsellaan työsi tuloksia 💪🏻, hehkuttaa eräs fani.

Sydämiä tai muita tsemppaavia hymiöitä ovat käyneet laittamassa myös niin ikään yleisurheilun parista tutut moukarinheittäjä Silja Kosonen sekä juoksuradoilta tutut Camilla Richardsson ja Topi Raitanen.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan