IL: Wilma Murrolta shokkipaljastus

Wilma paljasti hallikauden kestäneen taukonsa syyn.
Seiväshyppääjä Wilma Murto on määrätty psykiatrin toimesta sairauslomalle. Hän kertoi asiasta Iltalehden mukaan Olympiastadionilla järjestetyssä tiedotustilaisuudessa keskiviikkona (19.3.).
Wilmalla on takanaan pitkä kisatauko, jota hän ei ole suuremmin kommentoinut. Hän on todennut vain kaivanneensa hengähdystaukoa hallikauden aikana.
Wilma kertoi tiedotustilaisuudessa syyn poissaololle olevan se, että hänet määrättiin sairauslomalle vuodenvaihteessa.
Tällä hetkellä hän vakuuttaa voivansa jo paremmin.
– Se on aika pysäyttävä kokemus, kun joku sanoo, että sinä et ole nyt kykenevä tekemään työtäsi, hän totesi IL:n mukaan.
Sairausloma ei tullut Wilmalle yllätyksenä, ja hän totesi, että olisi voinut tarttua aikaisemminkin merkkeihin sen tarpeesta. Hän ei kertonut ongelmistaan tarkemmin.
Kirjauutinen
Wilma jakoi myös toisen uutisen kuulumisistaan samana päivänä. STT:n mukaan hänestä kirjoitetaan kirja, jossa hänen elämästään kerrotaan aiempaa tarkemmin. Yli kaiken – Wilma Murto julkaistaan syksyllä 2025.
STT:n mukaan kirjan on kirjoittanut Hippo Taatila, joka on julkaissut elämäkerrallisia teoksia aiemminkin.
Wilmasta kertovan kirjan kuvaillaan keskittyvän jo Euroopan mestaruuden napanneen seiväshyppääjän matkaan kohti seuraavaa etappia eli maailman huipulla.
–Kirja on suomalaisen urheilijakäsityksen perusteita ravisteleva havainnekuva huippu-urheilun kehityksestä ja vaatimuksista sekä suora puheenvuoro urheilijalta faneille, medialle, urheilijakollegoille ja valmentajille, Tammen tiedotteessa kuvaillaan.
Wilma itse kommentoi, että suhde kirjailijaan muodostui kirjan kirjoittamisen aikana luottamukselliseksi ja avoimeksi.
–Hänen kynänsä kautta on tuntunut hyvältä avata omia prosessejani urheilijana ja ihmisenä. Kumpanakaan en ole valmis, mutta koen, että nimenomaan keskeneräisyyden esitteleminen ja taltioiminen kirjan kansien väliin on arvokasta, Wilma toteaa tiedotteessa.
Menestyksekäs kisaaja
Wilma on kerryttänyt menestystä seiväshypyssä jo pitkän aikaa.
Vuonna 2022 hän vei Euroopan mestaruuden Münchenissa hypäten samalla myös Suomen ennätyksen 485cm.
Sairauslomallaan Wilma on päässyt rentoutumaan. Seiskan paparazzi bongasi viihteelle vaihtaneen Wilman helsinkiläisellä rokkiklubilla viime viikolla.
Rennon illan päätteeksi Wilma hurautti baarista toisaalle omalla Mersullaan.
