No nyt! Janni Hussi kommentoi Seiskalle romanssihuhuja Jari-Matti Latvalaan

Suomen suosituin kartanlukija kertoo Seiskalle, miten asiat ovat.
Jari-Matti Latvala, 40, ja Janni Hussi, 33, olivat viime viikonlopun seuratuimpia rallisankareita.
Videolla Janni Hussin erikoishaastis Suomen MM-rallissa:
Keski-Suomen siimeksessä kaasuteltu Suomen MM-ralli oli alusta loppuun Kalle Rovanperän dominointia, mutta luokkaa alempana WRC2-luokassa ajaneet Jari-Matti ja Janni saivat yhä suuren mediahuomion.
Syykin on selvä. Menevän miehen maineessa oleva Jari-Matti on piinkova ralliammattilainen. Hän on ja pysyy suurta yleisöä kiinnostavana nimenä.
Janni puolestaan lukeutuu maamme suosituimpiin sometähtiin, jonka lisäksi hän on vakuuttanut koko rallimaailman kartturitaidoillaan.

Sensaatiomainen tulos
Seiska kävi jututtamassa Jari-Mattia ja Jannia jo vuosi sitten, kun kaksikko osallistui ensimmäiseen yhteiseen ralliinsa Lahdessa.
Lahti Historic Rallysta alkoi tuolloin pitkä ja hedelmällinen yhteistyö. Lahden jälkeen tähtipari kiersi koko vuoden Historic-luokan EM-sarjaa ympäri maailmaa.
Viime viikonloppuna Suomen MM-rallissa menopelinä oli WRC2-tason Toyota, jolla Janni ja Jari-Matti saavuttivat sensaatiomaisen kakkossijan.
Eroa WRC2-luokan voittaneeseen Roope Korhoseen jäi vain vaivainen sekunti.

Välit syventyneet?
Jari-Matin ja Jannin kemiat pelaavat loistavasti yhteen. Tätä seikkaa parivaljakko on myös itse tuonut toistuvasti esiin – ja huipputulokset rallissa puhuvat puolestaan.
Innokkaimmat fanit ovat jopa spekuloineet, onko rallin parissa vietetty aika syventänyt välejä entisestään.
Suoranaiset romanssihuhut alkoivat sinkoilla varsinkin sen jälkeen, kun Janni ja Joel Harkimo ilmoittivat heinäkuun puolivälissä avioerostaan.

Nyt puhuu Janni
Seiska teki viime viikolla ratsian Jyväskylän MM-ralliin. Tapasimme Toyotan varikkopilttuulla Jannin, joka kertoi suoran mielipiteensä hänen ja Jari-Matin ympärillä vellovista romanssihuhuista.
Samaan syssyyn myös Jari-Matti kommentoi herrasmiesmäisesti kartturinsa avioeroa.
Jannin mielipide romanssihuhuista pamahtaa kuin tykin suusta.
– Minusta se on tosi absurdia, Janni lataa suoraan.
On harmi, että se jaksaa hämmentää, jos nainen istuu miehen kanssa samassa ralliautossa.
– Tämä on toki miesvaltainen laji. Mutta on harmi, että se jaksaa hämmentää, jos nainen istuu miehen kanssa samassa ralliautossa.

”Toivottavasti jonain päivänä…”
Janni sanoo aidosti hämmästelevänsä sitä, että vielä Herran vuonna 2025 joutuu selittelemään täysin normaalia asetelmaa.
Mies ja nainen voivat olla keskenään kavereita ja tehdä töitä yhdessä.
– Mies ja nainen voivat olla keskenään kavereita ja tehdä töitä yhdessä. Harvemmin vaikkapa toimistotyöntekijöiden kohdalla pyöritellään huhuja, hän hymähtää.
– Eli kyllähän se absurdilta tuntuu, mutta toivottavasti jonain päivänä tämmöisiä ei enää tarvitsisi spekuloida.
