Juha Kankkunen esitteli Eeva-rakkaansa ensimmäistä kertaa – tämän takia pariskunta jättää Monacon hienostoravintolat väliin

Juha Kankkunen esitteli Eeva-rakkaansa ensimmäistä kertaa – tämän takia pariskunta jättää Monacon hienostoravintolat väliin

Jo nuoruudessaan toisiinsa tutustunut kaksikko löysi toisensa aikuisina uudelleen.

Mainos
Mainos päättyy

Helsingin jäähallissa nähtiin harvinainen vieras, kun rallilegenda Juha Kankkunen kunnioitti Urheilugaalaa läsnäolollaan. Rattikeisari valittiin gaalassa kotimaisten urheilulegendojen kunniagalleriaan eli Hall of Fameen.

Laukaalaisen maatilan kasvatti on kiistatta yksi suurimpia rallilegendoja. Juha oli rallihistorian ensimmäinen kolmin- ja nelinkertainen maailmanmestari. Hänet myös valittiin vuoden urheilijaksi 1993 – ensimmäisenä rallikuskina laatuaan.

– Kyllä se ensimmäinen voitto on se, joka jää mieleen. Silloin tietää, mitä sitä isona tekee. Uravalinta tulee kerralla selväksi. Enkä ole katunut päivääkään, Juha muistelee menestyksekästä uraansa.

Kovalla kansainvälisellä nimellä riittää kysyntää yhä ympäri maailmaa. Juha työskentelee rallin MM-sarjan konsulttina, jonka lisäksi mies pyörittää omaa nimeään kantavaa ajobisnestä Kuusamossa.

Mainos
Mainos päättyy

– Arkeni on kiireistä. Reissuja on koko ajan vaikka minne. Nytkin lähden ajohommiin pohjoiseen, jonka jälkeen suuntaan Kenian MM-ralliin. Todennäköisesti käyn pyörähtämässä myös Monte Carlossa.

Lue lisää: Rallilegenda Juha Kankkunen nauttii eläkepäivistään Välimeren rannalla: ”Ihan vain pieni kämppä Monacossa”

Juha oli rallihistorian ensimmäinen kolmin- ja nelinkertainen maailmanmestari. Laukaan legenda muistetaan erityisesti Toyotan ja Lancian ratista.
Juha oli rallihistorian ensimmäinen kolmin- ja nelinkertainen maailmanmestari. Laukaan legenda muistetaan erityisesti Toyotan ja Lancian ratista.

Esitteli avopuolisonsa

Pysyvyyttä elämään tuo pitkä parisuhde Eeva Ekmanin kanssa. Jo nuoruudessaan toisiinsa tutustunut kaksikko löysi toisensa aikuisina uudelleen. Nyt yhteistä taivalta on takana jo toistakymmentä vuotta. Naimisissa Juha ja Eeva eivät ole.

Urheilugaala oli ensimmäinen kerta, kun Juha esiintyi mielitiettynsä kanssa julkisesti yhdessä. Rallilegendan pitkäaikainen puoliso paljastui puheliaaksi rouvaksi.

– Olemme tunteneet toisemme tavallaan lapsesta asti. Kävimme aikoinaan samaa kouluakin, mutta sitten seikkailimme omat ympyrämme ja palasimme vanhoilla päivillämme yhteen, Eeva kuvailee.

Mainos
Mainos päättyy

Juha Kankkunen myi Espanjan-ökyasuntonsa: tienasi kattohuoneistosta 600 000 euroa!

Juha Kankkunen esitteli Urheilugaalan punaisella matolla ensimmäistä kertaa pitkäaikaisen avopuolisonsa Eeva Ekmanin. Toistakymmentä vuotta seurustellut pariskunta asuu Monacossa.
Juha Kankkunen esitteli Urheilugaalan punaisella matolla ensimmäistä kertaa pitkäaikaisen avopuolisonsa Eeva Ekmanin. Toistakymmentä vuotta seurustellut pariskunta asuu Monacossa.

Oiva kotikokki

Terveydenhoitoalalta pian eläköityvä Eeva paljastaa suuresta sinivalkoisesta rallisankarista mielenkiintoisen puolen: Juha Kankkunen on kuulemma erinomainen kotikokki, vaikka varaa olisi illastaa vaikka joka päivä Monacon hienostoravintoloissa.

– Juha on leppoisa ja hyvä mies. Kun tulen töistä kotiin, ruoka on aina valmiina. En ole laittanut ruokaa ainakaan 10 vuoteen. Hänen bravuurinsa ovat uunilohi ja katkarapupasta, Eeva paljastaa.

– Käsittääkseni Juhan entinen kartturi Juha Repo on työskennellyt entisessä elämässään kokkina. He alkoivat tehdä aikoinaan yhdessä ruokaa maailmalla reissatessaan. Kokkailu on Juhalle todellinen henkireikä. Hän pitää siitä.

Seiska on parasta sovelluksessa! Täysin uudistuneen Seiska-mobiilisovelluksen voit asentaa Android-laitteeseesi täältä ja iOS-laitteeseesi täältä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan