Häh? Juha Mieto käy metsässä psykologista sodankäyntiä: "Parasta terapiaa"
Kurikan Jussi käy korvessa psykologista sodankäyntiä itseään vastaan.
Marraskuinen metsä Kurikassa on kuin suoraan Väinö Linnan mielenmaisemasta. Suo, kuokka ja Jussi.
Videolla synttärisankari Juha Mieto:
Suota ei tosin ole, mutta kanervikko on kostea. Vettä tihuttaa taivaalta, kun Juha Mieto iskee kuokkansa eli kävelysauvan mättääseen.
– Sää ei ole ikinä esteenä, kun lähretähän reippailemahan! Oli keli mikä hyvänsä, niin 10 minuutin päästä tuntuu jo hyvältä, Mietaa mylvii.
– Toki välillä koittaa sellaaset ilmat, että oikein tympäisee, kun katteloo ikkunasta ulos. Mutta ei se auta kuin lähteä vaan.
Valtavasti liikuntaa
Seiska on saapunut Etelä-Pohjanmaalle merkkipäivän kunniaksi. Koko kansan suksisankari täyttää tänään 76 vuotta.
Hän on halunnut pyytää reportterin ja kuvaajan kanssaan happihyppelylle. Sellaisen Kurikan Jussi tekee joka päivä, oli sää sitten millainen hyvänsä.
Aina aamuisin kahden tunnin pyörälenkki, ja sitten vielä iltapäivällä jotain muuta.
– Liikun säännöllisesti kuutena päivänä viikossa. Aina aamuisin kahden tunnin pyörälenkki, ja sitten vielä iltapäivällä jotain muuta.
– Joko kävelen täällä mettässä ja kattelen puiden pahkoja. Tai sitten teen kotosalla puuhommia. Tai perkaan paljain käsin ojanpohjia. Mitä vaan.
Luultiin pyörtyneen
Kurikan Jussi tuntuu lähes nauttivan siitä, että hänen arkiaktiviteettinsa ovat niin erilaisia kuin monilla muilla. Ihmettely ei hetkauta pätkääkään.
– Yhtenäkin päivänä pari naisihmistä pysähtyi autolla ja kysyivät, tarvitsenko apua. Luulivat minun pyörtyneen sinne ojanpohjalle.
Kun eläke juoksoo, niin voihan sitä pikkuisen tehdä typeriäkin hommia.
Mietaa myöntää itsekin ojanperkuun olevan ”aivan naurettavaa hommaa.”
– Mutta kun eläke juoksoo, niin voihan sitä pikkuisen tehdä typeriäkin hommia. Mutta mä nautin siitä.
”Suurinta terapiaa”
Juha Mietoa ei saisi kirveelläkään muuttamaan kaupunkiin. Niitä hän sanoo nähneensä jo tarpeeksi aikoinaan arvokisamatkoillaan.
– On suurinta terapiaa, kun saa olla yksin mettässä raikkahalla ilmalla. Täältä saa sitä elinvoimaa! hän huudahtaa sellaisella volyymilla, että käki on pudota puusta.
– Näin eläkkeellä on aivan sama mitä sitä tekee, kunhan saa haukata raikasta ilmaa. Mettässä liikuskelu on oikeaa psykologista sodankäyntiä itseään vastaan.
Pakko saada lihaa
Kun lähes kaksimetrinen mies liikkuu hirmuisesti, niin nälkäkin on sen mukainen. Synttärihaastattelun odotetuin ohjelmanumero onkin hotelli Kurikan lounaspöytä.
Siellä Jussi lappaa sellaisia lautasannoksia, että ne nähdessään ravitsemusterapeutit pyörtyisivät varmasti.
– Olen sellaanen mies, että mun on saatava lihaa! Enkä voi syödä laktoosittomia tuotteita ollenkaan, kun maistan sen heti. Oivariinia sen olla pitää.
Kokkailee kotonaan
Kerta ei ole ensimmäinen eikä varmasti myöskään viimeinen, kun Seiska jututtaa Jussia hotelli Kurikan lounaspatojen ääressä.
Se ei silti tarkoita, etteikö olympiavoittaja osaisi kokkailla myös itse.
Se on meikäläisen bravuuri.
– Tykkään tehdä pannulla ruokaa. Pistän sinne munia, perunoita, porkkanoita ja punajuuria, joista tykkään kovasti. Ja tietysti myös makkaraa.
– Voisiko sitä sanoa pyttipannuksi? Se on meikäläisen bravuuri. Ja jos siitä niin tykkää, niin eikös se ole siinä vaiheessa jo terveellistäkin?
Uskomaton ajankulu
Vanheneminen ei pelota Mietoa pätkääkään. Ja miksi pelottaisikaan, kun mies on yhä erinomaisessa kunnossa ja suorastaan puhkuu elinvoimaa.
Ainoa kummastuksen aihe on ajankulu. Se kun tuppaa kuulemma kiihtymään.
Mitä vanhemmaksi tuloo, sitä nopiammaksi aika käy.
– Mitä vanhemmaksi tuloo, sitä nopiammaksi aika käy. Notta siltä se vaikuttaa.
– Tuntuu täysin uskomattomalta, että ensi helmikuussa tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun voitimme viestin olympiakultaa Innsbruckissa.
