Yllätysero! Kahdesti häitään siirtänyt Jennifer Lopez palasi sinkkumarkkinoille – Onko entisellä kihlatulla jo uusi rakas?

Popmusiikin supertähti Jennifer ”J.Lo” Lopez, 51, on eronnut kaikessa hiljaisuudessa kihlatustaan Alex ”A-Rod” Rodriguezista, 45. Pariskunnan parisuhteen päättymisestä kertoi ensimmäisenä Page Six -julkaisu, jonka mukaan ero voisi johtua Alexin uudesta tuttavasta.
Julkaisun mukaan hän on ollut tuttavallisissa väleissä nuoren reality-tähden Madison LeCroyn kanssa. Madison on myöntänyt, etteivät he ole Alexin kanssa kasvotusten, mutta ovat puhuneet videopuheluiden välityksellä.
- Hän ei ole ruumiillisesti pettänyt kihlattuaan kanssani, Madison vannoi julkaisulle helmikuussa.

J.Lo eikä A-rod ole kumpikaan vielä kommentoineet eroa.
Jennifer ja Alex seurustelivat kokonaisuudessaan noin neljä vuotta. He menivät kihloihin vuonna 2019 muutaman seurusteluvuoden jälkeen.
Jenniferin paljasti viime joulukuussa, että he joutuivat peruuttamaan häänsä koronaviruspandemian takia.

- Mitä ihmiset eivät tiedä, että teimme sen itseasiassa kahteen kertaan, J.Lo kertoi.
Poptähti kertoi Allure-julkaisulle maaliskuun alussa, että he olivat käyneet A-rodin kanssa pariterapiassa viime vuoden aikana. Tuolloin J.Lo uskoi terapian auttaneen heidän parisuhdettaan.