William ja Catherine viihtyvät maaseudun rauhassa: herttuaparilla on 200 vuotta vanha mökki – kuva!

Kruununprinssipari Williamilla, 37, ja Katella, 38, on maalaiskoti Norfolkissa, jossa he viettävät kaiken vapaa-aikansa. Yrjönaikainen Anmer Hall -kokonaisuus on valmistunut 1802. Kaksikerroksisessa talossa on kymmenen makuuhuonetta.
Viherpeukalona tunnetulla Katella on oma keittiöpuutarha ja lämmitetty kasvihuone, Williamilla tilava autotalli, ja koko perheelle on rakennettu iso, luonnonlampea muistuttava uima-allas.
Perheellä on toki Anmer Hallissa myös oma heppatalli.

Sopii kuin tuoppi herttuattaren käteen! William ja Catherine kuvauttivat itsensä kaljabaarissa!
Anmer Hall sijaitsee kuningatar Elisabetin omistamilla Sandringhamin tiluksilla, jotka ovat olleet Windsorin kuningasperheen omistuksessa jo vuodesta 1898.
Vuonna 2012 William sai talon 30-vuotislahjaksi Elisabet-mummoltaan, ja sinne tehtiin kahden miljoonan euron. Herttuaperhe sai Anmer Hallin käyttöönsä vuonna 2014.
Perheen virallinen koti on Lontoossa Kensingtonin palatsissa, josta lapset kuljetetaan kouluun ja takaisin.

Viikonlopun koittaessa William kuitenkin pakkaa perheensä tila-autoonsa ja suuntaa maalle, kuten moni suomalaisisäkin yhä tekee.
William kertoi viime viikolla paikalliselle toimittajalle, kuinka he viettivät lasten taannoisen koululomaviikon maaseudun arkea eläen.
– Kotona pääasiassa makoilemme ja lepäilemme keräten voimia. Teemme myös pyörä- ja kävelyretkiä. Etenkin Georgen iloksi saatamme käydä katsomassa viikonlopun rugbyottelun, jos se pelataan kotikentällä.
Prinssi kertoi menneen lomaviikon kuluneen lammasfarmareiden elämään tutustuen.
– George oli aivan innoissaan, mutta Charlotte hangoitteli aluksi, Wills naureskeli.
– Haluan, että lapsemme tottuvat pienestä pitäen elämään, jossa pitää tehdä töitä saadakseen haluamansa.