Vieläkö muistat Täydelliset naiset -tähden? Näin Eva Longoria on muuttunut

Eva Longoria
Mainos
Mainos päättyy

Näyttelijä ja malli Eva Longoria, 47, tunnetaan meillä Suomessakin supersuositusta sarjasta Täydelliset naiset.

Kahdeksan tuotantokauden verran vuodesta 2004 vuoteen 2012 esitetty sarja teki Evasta kansainvälisen tähden.

Hän näytteli sarjassa yhtä päähahmoista: Gabriele Solisia, joka asui hienossa talossa Wisteria Lanella miehensä Carlosin kanssa. Lisäksi hänet on nähty Tunteita ja tuoksuja -sarjassa.

Täydelliset naiset
Tässä "täykkäreiden" tähtikaarti vasemmalta oikealle: Felicity Huffman, Marcia Cross, Eva Longoria ja Teri Hatcher. Kuva on 18 vuoden takaa.
Mainos
Mainos päättyy

Kaunotar on ollut myös mallina lukuisissa eri kampanjoissa, joista tunnetuin lienee yhteistyö L´Oréal -kosmetiikkajätin kanssa.

Täydelliset naiset -näyttelijälle vankeustuomio ja kovat sakot - lahjoi tyttärensä tien eliittikouluun!

Eva Longoria
Tältä Eva näyttää nykyään.
Eva Longoria
Eva nähtiin hiljattain Global gift -gaalassa Pariisissa.

Viimeksi tähti on nähty tämän vuoden komediaelokuvassa Unpluggin yhdessä Matt Walshin kanssa.

Uransa ohella Eva tekee aktiivisesti seuraajiaan hauskuuttavia Tiktok-videoita.

Eksyikö Eva Longoria lenkkipolulta shoppailemaan? Seiskan muotipoliisi ratsaa julkkiskaunotarten arkiluksuksen

Mainos
Mainos päättyy
@evalongoria

 

♬ original sound - Kellierae

Kaunotar on ollut naimisissa näyttelijä Tyler Christopherin kanssa kaksi vuotta, vuodesta 2002-2004. Sen jälkeen hän nai koripalloilija Tony Parkerin vuonna 2007, mutta liitto kariutui kolme vuotta myöhemmin miehen petettyä Evaa.

2016 hän avioitui José Bastónin kanssa ja parille syntyi kaksi vuotta myöhemmin yhteinen lapsi. Suhde kukoistaa edelleen. Eva on kertonut haastattelussa toimivan avioliiton salaisuudeksi, että he varaavat päivittiäin toisilleen aikaa muun muassa yhteisten illallisten merkeissä.

Käsittämätön kaunotar! Eva Longorian, 47, uimakuva on täyttä timanttia

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan