Vanhuskoiran tarina pysäyttää - näin kuuden vuoden karkumatka päättyi

Vanhuskoiran tarina pysäyttää - näin kuuden vuoden karkumatka päättyi

Suloinen Rose saa uuden mahdollisuuden.

Mainos
Mainos päättyy

Vanhuskoira Rose karkasi perheeltään kuusi vuotta sitten, ja on siitä saakka harhaillut Iso-Britannialaisella asuinalueella yksinäisenä kulkukoirana.

Katso video: Sankarikoira Rosso pelasti miehen!

Voittoa tavoittelematon Lost Dog Recovery UK South kertoi Facebookissa, että oli saanut 9. joulukuuta tietää pienen mustan koiran juoksentelevan West Sussexissa tiellä häiriten liikennettä.

Organisaatio lähti tutkimaan asiaa, ja työntekijät veivät alueelle koiranruokaa ja kameroita, joilla seurata eläimen liikkeitä. He myös kyselivät naapuruston ihmisiltä tapauksesta. Asukkaat kertoivat, että kyseinen kulkukoira oli asustellut alueella suurin piirtein kymmenen vuotta. He olivat sitä mieltä, että eläin pitäisi jättää rauhaan, sillä se oli hyvässä kunnossa ja siitä pidettiin huolta.

Mainos
Mainos päättyy

Keskusteltuaan aiheesta koiran huolenpidosta vastaavien naapuruston asukkaiden kanssa, organisaatio päätti yrittää auttaa koiraa. He virittivät alueelle ansan, jolla koira saataisiin kiinni. Kanaherkkuansa toimi, ja koira saatiin nalkkiin.

- Se oli ymmärrettävästi shokissa ja peloissaan, mutta hyvin ystävällinen. Se vietiin saman tien kennelin lämpöön ja turvaan, organisaatio kertoi Facebook-julkaisussa.

Häiriön aiheuttajaksi ilmeni 12-vuotias patterdalenterrieri Rose, joka oli ollut pitkään karkuteillä. Se oli hiukan rähjäinen, mutta muuten hyvässä kunnossa.

Maailman vanhin koira kuoli

Patterdalenterrieri on urhea pieni koira, joka on alun perin jalostettu ottamaan kiinni tuhoeläimiä.
Patterdalenterrieri on urhea pieni koira, joka on alun perin jalostettu ottamaan kiinni tuhoeläimiä.

Rose oli nimittäin kadonnut entisiltä omistajiltaan maaliskuussa 2017, alle vuorokausi siitä, kun se oltiin adoptoitu uuteen kotiin, vain vajaan kymmenen kilometrin päässä löytöpaikastaan.

Organisaatio otti yhteyttä koiran entisiin omistajiin, jotka eivät kuitenkaan voineet ottaa entistä lemmikkiään huomiinsa. Organisaatio kertoi, että perhe oli muuttanut pois alueelta, eikä ollut "tilanteessa, jossa he voivat ottaa koiran takaisin". 

Mainos
Mainos päättyy

- Suurta iloamme kauan sitten kadonneen koiran löytymisestä varjostaa suru, sillä Rose ei saa "iloista jälleennäkemistään". Hän ei saanut koskaan tuntea perheensä rakkautta, järjestö kommentoi asiaa.

Bulldoggi kävi kasvojenkohotuksessa

Päivitysjulkaisussaan organisaatio kertoi Rosen matkaavan pelastuskotiin. Useat perheet olivat jo osoittaneet kiinnostuksensa terrieriä kohtaan, ja olivat valmiit tarjoamaan seniorikoiralle turvallisen, lämpimän ja rakastavan loppuelämän kodin.

- Kaikilla kulkukoirilla ei ole yhtä ihmeellistä tarinaa kuin Rosella, mutta jokainen kulkukoira merkitsee meille aivan yhtä paljon, organisaatio kirjoitti julkaisussaan.

- Pyydämme, ettette jättäisi koiria harhailemaan vapaana. Ei pelkästään koiran hyvinvoinnin vuoksi, vaan myös niiden ihmisten vuoksi, jotka sitä rakastavat.

Silmättömän koiran tarina sulattaa sydämet: kukaan ei pystynyt huolehtimaan!

Mainos
Mainos päättyy
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan