Tiesitkö? Tom Cruisella on kolme sisarta – elivät rankan lapsuuden

Tom on kertonut avoimesti halveksivansa isäänsä.
Jokainen tuntee näyttelijä Tom Cruisen, 62. Parhaiten hänet muistettaneen rooleistaan lukuisissa toimintaelokuvissa kuten Mission Impossible ja Top Gun. Mies ei ole antanut lähestyvän eläkeiän hidastaa tahtiaan, vaan hän takoo leffoja yhä yhtä tiuhaan tahtiin kuin nuorempanakin.
Näyttävästä CV:stään huolimatta Tomppa on päätynyt otsikoihin myös hyvin toisenlaisista syistä. Etenkin tähden aktiivisuus kyseenalaisen skientologia -kirkon parissa on nostattanut kulmakarvoja.
Ei tunne tytärtään
Niin ikään Tomin perhesuhteet ovat tasaisin väliajoin suurennuslasin alla. Hänen ja näyttelijä Katie Homesin avioero vuonna 2012 sai osakseen runsaasti julkisuutta.
Pöly asian osalta ei ole koskaan päässyt kunnolla laskeutumaan, sillä eron myötä myös Tomin välit pariskunnan Suri-tyttäreen viilenivät. Isä ja tytär on nähty julkisuudessa edellisen kerran yhdessä 12 vuotta sitten. Nyt jo aikuiseksi ehtineen Surin uutisoitiin kesällä jättäneensä isänsä sukunimen pois käytöstä.
Ankara isä
Samalla, kun Tomin työ- ja yksityiselämä ovat herättäneet suurta kiinnostusta, toimintastaran perhetausta on jäänyt vähemmälle huomiolle.
Jack Reacherinkin roolissa nähty Tom syntyi keskiluokkaiseen syracuselaisperheeseen. Sähköinsinöörinä työskennellyttä isää on kuvailtu kiusaajaksi ja väkivaltaiseksi. Vanhemmat erosivat 1974, ja erityisopettaja-äiti kasvatti lapset pääasiassa yksin.
Tomin lisäksi perheeseen kuului kolme tytärtä: Lee Ann, Cass ja Marian.

Jakaa uskon sisartensa kanssa
Hollywood -tähteydestään huolimatta Tomppa on pysynyt sisartensa kanssa läheisenä.
Kaikki Tomin siskot ovat veljensä tapaan sitoutuneita skientologeja. Lee Ann työskentelee the Skyview -nimisen luksusasuintalon parissa, jolla on kytköksiä skientologiaan. Niin Tom kuin Cass-siskokin omistavat asunnot kyseisestä rakennuksesta.
Lee Ann toimi aikoinaan veljensä tiedottajana. Cass lapsineen taasen asusteli vuonna 2006 Tomin ja tämän silloisen vaimon Katien luona. Marian -sisko on tarkempi yksityisyydestään. Hänetkin on kuitenkin aika-ajoin nähty veljensä rinnalla erilaisissa edustustilaisuuksissa. Marian bongattiinkin hiljattain Tompan seurassa Lontoossa.