Tässä on maailman seksikkäin mies! Leffatähti häkeltyi voitostaan: "Äitini tulee olemaan niin onnellinen"
Yhdysvaltalaislehti People on nimennyt jälleen maailman seksikkäimmän miehen. Titteliä kantaa tänä vuonna näyttelijä Chris Evans, 41, joka tunnetaan muun muassa roolistaan Captain Americana.
Chris Evans kertoo People-lehdelle, että teini-ikäisenä hän olisi ollut vastaavasta tittelistä todella innoissaan.
Vaikka aiheesta keskusteleminen onkin näyttelijälle vielä melko kiusallista, hän tietää, että yksi ihminen ilahtuu uutisesta ikihyviksi.
- Äitini tulee olemaan niin onnellinen, Chris hehkuttaa.
Chrisin mukaan hänen Lisa-äitinsä on ylpeä kaikesta mitä hän tekee, mutta tällä aiheella hän voi todella kehuskella.
Peoplen tavoittama Lisa kommentoikin itsevarmasti poikansa uutta titteliä.
- En ole ollenkaan yllättynyt. Perheemme tulee menemään sekaisin.
Valtayleisö tuntee Chris Evansin elokuvaroolistaan Marvel-leffojen Captain Americana.
Chris esiintyi roolihahmona ensimmäisen kerran jo yli kymmenen vuotta sitten, vuonna 2011.
Kesällä suoratoistopalvelu Netflix julkaisi historiansa kalleimman elokuvan The Gray Manin, jonka pääosaa Evans tähdittää.
Chris kommentoi uutta titteliään osuvasti omalla Instagram-tilillään. Viime vuonna maailman seksikkäimmän miehen tittelin nappasi niin ikään Marvel-elokuvissakin näytellyt Paul Rudd, 53.
- Voimme varmaan kaikki olla samaa mieltä siitä, että on lähes mahdotonta seurata Paul Ruddia hänen jalanjäljissään, mutta teen parhaani, Chris kujeili.