Tältä prinsessa Madeleine näyttää nykyään! Rantautui koti-Ruotsiin puolentoista vuoden jälkeen - vietti heti kesäiltaa Victoria-siskon kanssa!

Puolitoista vuotta vierähti ennen kuin ruotsalaiset saivat nähdä prinsessa Madeleinen, 39, koti-Ruotsissa.
Tänä aikana Madeleinen suosio kansan keskuudessa on laskenut kuin lehmän häntä.
Pitkä tauko ohi! Prinsessa Madeleine palasi kotimaahansa – Chris-puolisoa ei näkynyt!
Svensk Damtidning -lehden taannoin teettämän kyselyn mukaan luottamus Madeleineen on nollassa.
– Hurraa, olen taas kotona kauniissa Ruotsissa, Madeleine iloitsi Instagramissa.
Vaikka Madeleine on helpottunut ja riemuissaan kotiinpaluustaan pitkän koronakaranteenin jälkeen, on hänellä valtava paine harteillaan tulla jälleen ruotsalaisten hyväksymäksi.
Hovin mukaan Madeleine perheineen viettää tämän kesän Ruotsissa.

Madeleinen suosio pohjalukemissa - kansa ei tunne etääntynyttä prinsessaa enää omakseen!
Milloin perhe palaa Yhdysvaltoihin, on jätetty suurelle yleisölle paljastamatta.

Madeleine teki tällä viikolla (5.7.) ensimmäisen julkisen esiintymisensä Öölannissa, kun hän osallistui isosiskonsa, kruununprinsessa Victorian, 43, kanssa ulkokonserttiin.
Kesäisen rennosti pukeutunut Madeleine jutusteli yleisön kanssa ennen kuin vetäytyi takariviin istumaan.
Prinsessojen puolisoita ei konsertissa nähty. Tähän löytyi selitys hovin lehdistöpäälliköltä.

– Prinssi Daniel ja Chris O’Neill olivat konsertin aikana Sollidenissa huolehtimassa lapsista, Margareta Thorgren totesi Svensk Damtidningille.
Tukholmassa remontoidaan kotia! Prinsessa Madeleine palaa Ruotsiin?

Melkoinen pesue miehillä olikin vastuullaan: Estelle, 9, Leonore, 7, Nicolas, 6, Oscar, 5, ja Adrienne, 3.
Hallitsijapari Kaarle Kustaan, 75, ja Silvian, 77, kesäparatiisissa Sollidenin linnassa Öölannin saarella on heinäkuussa tohinaa.

Sollidenin linna on erityisen rakas paikka kuninkaalliselle perheelle. Tänä kesänä sinne kokoontuu kaikki kuningasparin kolme lasta perheineen.
Muistuttaa kuningatarta! Ruotsin hovin kuopus juhli synttäreitään Floridassa – katso kuva!
Vain prinssipari Carl Philip, 42, ja Sofia, 36, lapsineen puuttuivat joukosta. Ruotsalaismedia uskoo heidän viettävän aikaa Sofian vanhempien kanssa.
Margareta Thorgren kuitenkin vakuutti, että prinssiperhe aikoo piakkoin liittyä kuninkaallisen perheen kesänviettoon Sollideniin.
Madeleinen puoliso Chris ei tunnetusti juuri viihdy Ruotsissa.
Chris on enemmänkin suurten metropolien mies, eikä häntä ole nähty Ruotsissa peräti kahteen vuoteen.
Prinsessa Estelle, 8, ahertaa jo edustustöissä: kopioi Victorian pukeutumistyylin – kuvat!
Kansa odottaakin jo kieli pitkänä, milloin parhaillaan Öölannissa lomaileva Chris suostuu astumaan kameroiden eteen.