Synnyttikö Rihanna kaikessa hiljaisuudessa toisen lapsensa?

Amerikkalaismediat ovat saaneet vihiä Rihannan lapsen syntymästä.
Megatähti Rihanna, 35, on synnyttänyt huhujen mukaan toisen lapsensa. Vahvistuksen vauvauutiselle on saanut yhdysvaltalaisjulkaisu TMZ.
TMZ uutisoi maanantaina (21.8.) Rihannan synnyttäneen lapsensa jo muutama viikko sitten. Viralliseksi syntymäpäiväksi on ilmoitettu 3. elokuuta. Rihanna ei ole kuitenkaan itse kertonut lapsensa syntymästä julkisuuteen.
Yhdysvaltalaismediat kertovat vauvauutisen perustuvan lähipiirin kertomuksiin.
Laulaja Rihanna julkaisi yläosattomat raskauskuvat
Tällä hetkellä lapsen sukupuolesta ei ole täyttä varmuutta, mutta TMZ:n mukaan kyseessä olisi mahdollisesti poikavauva. Lapsen nimen tiedetään alkavan R-kirjaimella.
Rihanna paljasti odottavansa toista lastaan helmikuussa. Laulaja esitteli pyöristyneen vauvamahansa esiintyessään odotetun Super Bowl -ottelun väliaikanumerossa.
Huhut vahvistuivat! Rihanna paljasti jättiuutisen Super Bowl -esityksensä jälkeen
Rihannalla ja hänen räppäripuolisollaan ASAP Rockylla on entuudestaan myös toinen lapsi. Esikoisvauva RZA syntyi vuoden 2022 toukokuussa.